Julkisuudessa on viime aikoina ollut useita tapauksia, joissa julkisessa virassa olevaa ihmistä on moitittu, syytetty tai peräti tuomittu virkatehtävien vastaisesta toiminnasta. Valtakunnansyyttäjä Matti Nissinen tuomittiin sakkoihin, koska hän osti veljensä firmalta koulutuspalveluita syyttäjälaitokseen. En tunne maallikkona lakia enkä sitä kommentoi, mutta on aivan selvää, että menettelyssä haisee kähmintä. Pidän jokseenkin hölmönä, että tuon tason oikeusoppinut menettelee noin. Nissinen sai rangaistuksensa ja nyt on harkinnassa, voiko hän jatkaa valtakunnansyyttäjänä. Mediatiedot ovat mediatietoja, mutta niiden mukaan kovin moni syyttäjä oli katsonut, ettei voi. Nissinen itse on toista mieltä.
Helsingin piispa Teemu Laajasalo harjoitti nuorempana yritystoimintaa, jonka seurauksena oli taloussotkuja. Olen ymmärtänyt, että tästä aiheutui Laajasalolle vuosien maksu-urakka, joten hänellä pitäisi olla raha-asioiden ikävästä puolesta kokemusta. Kaikki tekevät virheitä, mutta saman virheen toistaminen on eri asia. Nyt on noussut julkisuuteen Laajasalon huoleton rahankäyttö Kallion kirkkoherrana. Laajasalo myöntää käyttäneensä seurakunnan korttia huolettomasti ja ostelleensa pieniä ostoksia itselleen. Lisäksi hän oli ostanut mm. shampanjaa ja kalliita hotelliyöpymisiä. Kaiken lisäksi Laajasalo oli hukannut suuren määrän kuitteja tekemistään ostoksista. Johanna Korhosen nostettua asian esille oli Laajasalo pyytänyt menettelyään anteeksi ja todennut, että asia keskustellaan Korhosen kanssa kahdestaan eli Laajasalolla on selvä halu painaa asia alas mahdollisimman nopeasti. Siinä sitä on vastuunkannon mallia sielunpaimenelta.
Tullin pääjohtaja Antti Hartikainen on tähtäimessä vaimon työsuhteeseen liittyvässä päätösasiassa. Oli kuulemma menetellyt niin, ettei ollut poistunut vaimon työsuhdetta käsittelevästä kokouksesta esteellisenä, vaikkakin oli jäävännyt itsensä. Hartikainen on tästä menettelystä asetettu virkarikossyytteeseen. Toisin sanoen pääjohtaja oli virkamiehenä paikalla, kun kokouksessa tehtiin päätöstä vaimolle myönnettävästä määräaikaisesta virkasuhteesta. On minusta aika selvää, että eihän noin saa tehdä. Jos haluaa vaikuttaa, voi vaikuttamisen tehdä muuallakin. Hartikaista epäiltiin työpaikkakiusaamisesta vuonna 2016. Hän on ollut usein esillä erilaisten epäilyjen yhteydessä. Saatuaan tiedon virkarikossyytteestä kiirehti Hartikainen ilmoittamaan, että jatkaa tehtävässään, koska ei ole tehnyt virhettä. Vaikka julkisuus on vellonut ympärillä, pääjohtaja haluaa jatkaa korkeassa virassaan.
Vastuutehtäviin liittyy valta, mutta myös vastuu ja näin on erityisesti korkeiden tehtävien parissa. Virkamiehet vetoavat käytännön elämässä virkavelvollisuuksiinsa, jotka myös suojaavat henkilöitä itseään. Jos ihmisellä on virkavastuu, tulee tämän toimia molempiin suuntiin. Tämän lisäksi on ilman muuta kyse myös moraalista. Jos ihminen tekee virheitä, suoriutuu huonosti tai hänen menettelyihinsä ei olla tyytyväisiä, voi ihminen kysyä nöyrästi työnantajaltaan, että halutaanko hänen jatkavan tehtävässään. Korkean tason osaajilla luulisi olevan ottajia monella rintamalla, joten pakkotarvetta tehtävissä roikkumiselle ei liene. Jostain syystä on kuitenkin niin, etteivät julkisissa tehtävissä toimivat johtajat eroa tehtävistään epäselvyyksien ilmaantuessa. Päinvastoin, pitävät kynsin ja hampain kiinni viroistaan. Miksi ihmeessä? Voiko olla, että moni korkeassa julkisen puolen tehtävässä on saanut oman alansa huipputyön, jonka eduista ei haluta luopua? Että kun tuli päästyä vihreälle oksalle, niin siellä halutaan oman edun nimissä olla, vaikka muut katsoisivat toisin. Jos näin on, paljastuu samalla, että johtajan työorientaatiossa valta ja asema ovat suuressa roolissa. Toivottavasti ei tehtävän hoidon kannalta kuitenkaan liian suuressa roolissa, sillä on ikävää, jos asema menee hattuun.
