Kirjoittaminen on taitolaji, jonka osaamista ei ole kaikilla. Itselläni sitä on varsin rajatusti, mutta huomaan, etten ole ainoa. Meitä on näköjään muitakin ja sekös silloin tällöin naurattaa.

Yritysjohtaja kirjoitti taannoin lehdessä osallistuen seutukunnan elinkeinopolitiikkaan sanoen, että ”elinkeinoyhtiö on joutunut sijaiskärsijäksi paikallisessa politikoinnissa, kun kuntapäättäjät eivät osaa käydä avointa keskustelua seutukunnan kehittämisestä.” Tämä sinänsä lienee täysin oikea havainto, mutta juttu jatkuu hetken päästä toteamuksella, että ”on erinomainen asia, että keskustelua käydään toimintastrategian uusimisesta, mutta keskustelun sävy vain on käynyt hyvin ikäväksi ja vahingoittaa seutukuntaa”. Siis aiemmin kirjoittaja perää kuntapäättäjiltä kykyä käydä avointa keskustelua, mutta tuomitsee heti perään käydyn keskustelun. Eikö avoin keskustelu ole juuri sellaista, jossa kaikki näkökulmat sallitaan? Olisikohan sanojalla syytä miettiä suhtautumistaan avoimeen keskusteluun?

Ravintola-alan edusmiehen kommentointi alkoholin verotukseen liittyen vaikuttaa minusta aiheelta, jossa argumentit kiertävät kehää. Alkoholiveron nostaminen on johtanut tilanteeseen, jossa ravintola-alkoholi on kallista, jolloin ihmiset eivät enää juo ravintolassa entiseen malliin. Näinhän tässä on käynyt. Ala on huolissaan siitä, että Virosta tuotu viina päätyy mm. alaikäisille ”laittomiin ravintoloihin” ja muuhun yksityisempään kuluttamiseen, jossa käyttäjät ja varsinkin nuoret käyttävät alkoholia vastuuttomasti. Alkoholin saatavuuden rajoittaminenkaan ei kuulemma toimi, koska ongelmana on se naapurimaan tuonti. Alan asiantuntijat kertovat, että esimerkiksi saatavuuden rajoittaminen vähentää kokonaiskulusta, kuten alkoholin hintojen nousukin. Kaikkea alkoholia ei siis tuoda korvaukseksi Virosta, vaan verotuksen kiristyessä kokonaiskulutus laskee. Perustelu ei käy ravintola-alalle, joka väittää ongelman vain siirtyvän toisaalle. Onkohan ravintola-ala oikeasti kiinnostunut suomalaisesta alkoholinkäytöstä vai vain oman alansa menestyksestä? Puolestapuhujilla taitaa olla kaikissa asioissa taipumus vedota muuhun, kuin omaan etuun ja siitähän taitaa tässäkin olla kysymys.

Opettajien edustaja kertoi julkisuudessa kantansa siitä, että Suomessa opettajien koulutus on erittäin korkeatasoinen ja että pitämällä opettajan ammatti haluttuna taataan korkeatasoinen peruskouluopetus. Hetken päästä hän kertoi myös, että PISA-tutkimuksiin nojaten maassamme on uudistettava opettajankoulutusta. Ei tässä sitten mitään ristiriitaa vai? Opettajien koulutus lienee kansainvälistesti hyvä, mutta opetus tapahtuu pääsääntöisesti samalla kaavalla, kuin aina ennenkin. Kuinka tällaista, sinänsä hyvinkin vanhakantaista toimintaa viitsitään kehua kerrasta toiseen. Olisikohan opettajienkin aika tarttua toimeen ja oikeasti päivittää opetusta? Opettajat kertovat jo julkisuudessa itse, kuinka koulumaailma elää liian kaukana ympäröivästä yhteiskunnasta.

 

 

Facebooktwitterredditpinterestlinkedinmail