Yrityksiä luokitellaan koon mukaan. Koko kai määrittyy liikevaihdon ja henkilömäärän mukaan. Yrityksiä on siis suuria, keskikokoisia ja pieniä. Yksi ja lopulta yllättävän merkittävä luokittelu liittyy omistajuuteen. Jos yritys toimii pörssissä, sanotaan yrityksen olevan julkinen tai noteerattu. Lisäksi puhutaan omistajajohtoisista yrityksistä. Ilmeisesti on niin, että se, onko yritys laajasti tai kapeasti omistettu, vaikuttaa toimintalogiikkaan jotenkin.
Yritys elää asiakkailta saamistaan rahoista kokoon katsomatta. Liiketoiminnan peruslogiikka on kaikissa yrityksissä sama, mutta koska erikseen puhutaan omistajien johtamista yrityksistä, täytyy siihen liittyä jotain erikoista. Näin myös kokemukseni mukaan on.
Kauppalehdessä kirjoitettiin 15.5.2019, kuinka ”kurja johtaminen on vakava uhka yrityksen kasvulle”. Artikkelissa todettiin tutkimuksen pohjalta, että ”karun nyrkkisäännön pohjalta pk-yritysten johtaminen perustuu näppituntumaan, tapaan ja tuuriin”. Näin asia vain on. Omistajajohtoisuus tuo mukanaan monia hyviä asioita, kuten yrittäjyyden ja usein myös erinomaisen sitoutumisen työhön, yritykseen ja asiakastyöhön. Omistajat johtavat siis omistamaansa yritystä ja ovat usein mutkattomia sekä helposti lähestyttäviä. Ja kun omistajat toimivat johtajina, ei päätösvaltaa tarvitse kaukaa hakea. Vuosikymmen sitten puhuttiin, että suuret yrityksen vähentävät vaan väkeä, joten kasvua on haettava pk-yrityksistä. Omistajajohtoiset yritykset ovat merkittäviä työnantajia maassamme. Heidän osaamisensa on lisäksi sangen laajaa, sillä yrittäjä joutuu vastamaan kaikista yrityksen asioista.
Mutta vielä tuohon omistajajohtoisuus-ilmaisuun. Suuremmissa yrityksissä on yleensä ammattijohto. Pienemmissä sen sijaan yritystä johtavat siis omistajat, jotka ovat usein aloittaneet pienestä. Omistajat tuntevat alan, asiakkaat ja osaavat perusasiat hienosti. Asia, jota he eivät yleensä osaa, on johtaminen. Pienen yrityksen pyörittäminen onnistuu hyvin arkityön ohessa, mutta ei enää silloin, kun työntekijöitä alkaa olla parikymmentä. Suurin virhe tapahtuu siinä, että omistajajohtajat sekoittavat omistamisen ja johtamisen alinomaa. Työntekijöiden ja omistajien välissä on usein melkoinen kuilu, sillä omistajat katsovat tekevänsä itselleen töitä ja ovat näin ollen erityisen kiinnostuneita tuottavuudesta. Mitäpä siis yrityksen toiminnan epäkohdista, jos itse saa hyvät hillot.
Omistajajohtajat eivät oikeasti johda yritystä, vaan arkista toimintaa ja puuttuvat pieniinkin asioihin, mutta jättävät suuret taas huomiotta. Omistajajohtajista vain pieni osa kelpaisi palkkajohtajaksi, koska johtamisosaaminen on heikkoa. Eräs suuren yrityksen johtaja, joka oli ollut ostamassa pieniä kilpailijoita yritykselleen, totesi minulle, että entisiä omistajajohtajia näyttää kiinnostavan vain raha. Tämä ei tietenkään ole absoluuttinen totuus, mutta johtamisasioissa taitavan omistajajohtajan kanssa en ole henkilökohtaisesti työskennellyt. Uskokaa, että omistajuuden sotkeminen operatiivisen toimintaan näkyy mm. siinä, että yrityksen tulosasioita ei kerrota henkilöstölle, vaikka ne ovat osakeyhtiössä julkisia tietoja. Onko näin ollen ihme, että tulevia asioita koskevia päätöksiä informoidaan vasta sitten, kun on pakko. Selkeitä vastuita ja tavoitteita ei useinkaan aseteta. Tästä jo näkee, ettei johtamisen perustyötä juuri tehdä. Onko ihme, jos tietyn pisteen jälkeen yritys ei kasva? Näin siis silloinkin, kun yrityksellä olisi kasvupotentiaalia. Menestyneet omistajat ovat usein kovalla uurastuksella saavuttaneet taloudellisen riippumattomuuden eivätkä halua ottaa riskejä. Eikä sellaiseen ole tosi asiassa edellytyksiäkään, sillä kasvu merkitsee henkilöstömäärän kasvua ja silloin koko homma puuroutuu, ellei toimintaa johdeta aktiivisesti. Omistajajohtoisuus sopii pienempään kokoluokkaan, mutta muuttuu rasitteeksi yrityksen kasvaessa. Silloin johtajiksi tulisi löytää uudet henkilöt tai yritys tulee myydä.
