Muutos ottaa Suomessa tiukalle. Valtio ottaa joka päivä velkaa kuluihinsa ja yritysten tuloksenteko sekä työllistämiskyky sen kun laskee. Eikö liene yksinkertaisellekin selvää, että tarvitsemme muutosta? Mutta esitäpäs muutoksia eli siis elämisen ehtojen pienimuotoista heikentämistä kenelle tahansa herrasta narriin, niin eihän se käy. Muutos passaa ainoastaan silloin, kun sitä edellytetään muilta.
Tällaisesta asetelmasta lähes kaikki muutos valtiontalouden kuntoon saattaminen mukaan lukien yrittää sinnitellä eteenpäin. Olen itse ollut muutoksen kanssa tekemisissä n. 20 vuotta ja tiedän, kuinka vaikeaa se ihmisille on. Mutta toisaalta sekin on käynyt selväksi, että muutos pelottaa ihmisiä ja että väkisin tehtävä muutos onnistuu vain todellisessa kriisissä. Normaalioloissa, joihin kai lamaolosuhteet kuitenkin lasketaan, pakote johtaa ankaraan vastarintaan ja muutoksen todennäköiseen epäonnistumiseen.
Hallituksen ajama kulukuuri on mielestäni isossa kuvassa oikein. Valtion on laskettava menojaan miljardeilla ja se tarkoittaa kovin monelle meistä tuki- ja palkkarahan määrän laskua. Muuten valtio jatkaa velanottoa, joka ei kerta kaikkiaan käy. On selvää, ettei vyön kiristystä niellä ilman meteliä. Olen kuitenkin jo pitkään ihmetellyt, kuinka vahvassa demarimaassa Ruotsissa näistä samantyylisistä asioista on päästy sopuun jo aikoja sitten ilman kohtuutonta mekkalointia.
On sanottu, että ruotsalaiset diskuteeraavat runsaasti. Voisiko olla, että tämä on tuonut ruotsalaisten työpaikoille sellaisen toimintakulttuurin, jossa vaikeista asioista sovitaan yhdessä työpaikan pomojen ja tekijöiden kesken ennen kuin niistä syntyy riita? Ja miksi toimialoilla, joista osa oli merkittäviä Suomessakin muutama vuosikymmen sitten, kuten vaatetus- ja huonekaluteollisuus, pärjätään edelleen länsinaapurissamme, mutta meiltä kyseiset toimialat ovat lähes kadonneet?
Olisiko niin, että maailman muutos osataan naapurissa ottaa hiukan meikäläisiä paremmin? Reagoidaan muutokseen ajoissa ja vaikeissa asioissa neuvotellaan rauhassa ja rakentavasti puolin ja toisin. Näin asioista päästään sovintoon ja siitä hyötyy koko yhteiskunta. Suomessa on siis karsittava kuluja de facto, mutta eihän tuo näytä onnistuvan. Syy taitaa olla siinä, kun neuvotteluosapuolet vaativat muutoksia ensi sijassa muilta kuin itseltään. Jos halutaan toisten syövän katkerahkoa kalkkia, niin kuin nyt olisi pakko, tulisi vaatijoidenkin ottaa hommaan osaa omalla järkevällä panoksellaan. Muuten normijärkinen ihminen kokee saneerauksen pelkkänä omana tappiona eikä sellainen keskimääräiselle ihmiselle käy. Sote- ja kuntauudistuskin velloo pysähdyksissä ties monettako vuotta eikä järki näytä voittavan muutosasioissa kuin yksittäistapauksissa.
On kurjaa katsella vierestä, kun onnettomat vallankäyttäjät eivät saa kehitystä aikaan. Mieltymyksemme keskinkertaisuuteen ja onnettomat sosiaaliset taitomme pilaavat mahdollisuutemme kehittyä. Tarvitsemme kovin monella työpaikalla sosiaalisia taitoja ja joustavuutta kiltteyttä ja ahkeruutta enemmän. Nyt puhutaan jo lakkouhastakin, joka toki lienee sitä kuuluisaa mediapeliä. Mutta jos lakkosuma syntyy, neuvotteluvastuussa olevat pöydän molemmin puolin tulevat ajaneeksi maamme ojasta allikkoon silkkaa typeryyttään.
Sopikaa asiat ajoissa, niin pääsemme eteenpäin. Sopimisessa molemmat osapuolet voittavat ja häviävät jotakin. Muuten kehittymisemme siirtyy taas hamaan tulevaisuuteen. Sanotaan, että hullut kehittävät maailmaa, mutta viisaat pitävät sitä pystyssä. Tarvitsemme nämä molemmat roolit.
