Muutos on vaativa asia. Vaasan yliopistossa hallintotieteistä väittelevä Juha Lindell kertoo Tekniikka & Talous -lehdessä esitetyn, että jopa 90% muutosyrityksistä epäonnistuu. Omaan kokemukseeni perustuen osuus kuulostaa liian isolta. Olen kokenut, että enemmistö muutosprosesseista ei saavuta tavoitteitaan tai peräti epäonnistuu. Joka tapauksessa olen samaa mieltä siitä, että kovin monen olisi kannattanut toimia toisin muutosprosesseissaan.
Jos yllä mainittu on totta, eikö silloin ainakin osan kannattaisi jatkaa toimintaansa entiseen malliin? Miksi ihmeessä yrittää muuttua, jos se on niin vaikeaa. On huomioitava, että kaikesta kriittisyydestä huolimatta osa onnistuu muutoksessa, joka sekin on vain arkista työtä.
Millaisia virheitä muutoksessa tehdään? Ensinnäkin muutosta lähdetään toteuttamaan liian suoraviivaisesti johdon tahdon mukaan. Aikuisia ihmisiä ei voi muuttaa, kuten kaikki parisuhteessa eläneet tietävät. On siis ymmärrettävä vanha sanonta, joka kertoi hätäilemällä saatavan vain kusipäisiä lapsia. Heitä, joiden käytöstä yritetään muuttaa, on otettava mukaan muutossuunnitteluun riittävän ajoissa.
Toiseksi muutosta yritetään saada aikaan keskimäärin aivan liian nopeasti. Organisaation on muutostilanteessakin suoriuduttava arkista velvoitteistaan asiakkaille, sillä muuten kassa tyhjenee. Tästä syystä ymmärrettävä kolmas ansa on se, että muutosta ei osata rytmittää arkityön oheen toimivalla tavalla. Jos ihastutaan muutokseen liikaa, jäävät arkityöt tekemättä ja jos taas ollaan liian varovaisia, ei päästä mihinkään. Eikä ilman muutosta kehity.
Neljänneksi muutoksessa ei varauduta riittävästi takaiskuihin ja työntekijöiden ylilyönteihin. Kun muutos tulee iholle ja sen johdosta aletaan riidellä, niin kuin erittäin usein käy, johdolla menee pupu pöksyyn ja muutosta aletaan tasoitella. Muutoksen vastustajat haistavat silloin verta ja se on kylmää kyytiä muutokselle ja muutosjohtajalle.
MPY Oyj:n toimitusjohtaja Pekka Mettälä kertoo Kauppalehden haastattelussa, kuinka ”muutos lähtee syvistä vesistä liikkeelle – vaikeista asioista, joita ei haluta kohdata”. Jaan ajatuksen täysin. Kun summaan yllä sanotun, päädyn toteamaan, että harvempi johtaja ottaa muutoksen tosissaan. Eikä sillä tyylillä saada aikaan kuin meteliä ja kuluja.
Erityisesti pienten yritysten johtajat ovat keskimäärin tottuneet johtamiseen ilman todellista osaamista. Heidän ei kannattaisi juuri muutoksesta puhua. Edellä mainitut asiat kertovat, että muutosjohtaminen on arkijohtamista vaativampaa eikä siinä menesty sellainen, jolla ei ole osaamista ja sielua asettua kritiikin kohteeksi. Pienten omistajajohtoisten yritysten muutoksen tukemista tulisi tehdä erityisen kriittisesti. Jos yritys haluaa tuhlata omia resurssejaan muutosyritykseen, niin siitä vain, mutta julkisia varoja tulisi tässä kohtaa pihdata. Miksi? Siksi, kun edellytyksiä toiminnan muutokselle ei keskimäärin ole. Olisiko aika jo kypsä asian julkiselle keskustelulle, niin pääsisimme eteenpäin? Muuten hukkaamme resurssejamme aivan turhaan vouhottamiseen – valitettavasti.
