Vuonna 2008 alkoi maailman talouselämässä rytistä. Näin kävi Suomessakin emmekä ole oikeastaan tuon jälkeen palanneet ennalleen. Kapean elinkeinorakenteemme Suomessa elektroniikka- ja metsäteollisuus joutui vaikeuksiin. Venäjän vienti on laskenut dramaattisesti. Palkkakustannuskilpailukykymme lienee jäänyt jälkeen pahimpiin kilpailijamaihin, Ruotsiin, Saksaan ja Tanskaan verrattuna. Kiinan talouskasvu on alkanut laantua ja tämä saattaa, jälleen kerran, johtaa pörssikuplan puhkeamiseen ja taloudelliseen turbulenssiin.
Edellisten seurauksena työttömyys ja erityisesti akateeminen työttömyys, on lisääntynyt voimakkaasti. Maailman turvallisuustilanne on heikentynyt eikä vähiten Itämerellä. Edellisen seurauksena Eurooppaan on suuntautunut ennakoimattoman suuri pakolaisaalto. Lisäksi Suomesta muutti viime vuonna 7500 ihmistä ulkomaille ja viime aikoina Viro on alkanut houkutella suomalaisia it-osaajia maahansa. Voiko joku vakavalla naamalla väittää, ettei toimintaympäristössämme ole tapahtunut selviä muutoksia?
Millaista kehitystä olemme saaneet Suomessa aikaan seitsemän vuoden aikana? Isossa kuvassa mielestäni ei juuri mitään. On selvää, että yksittäisen ihmiset ja organisaatiot ovat tehneet sen mitä pitääkin eli muuttaneet toimintaansa ympäristön muutoksen edellyttämällä tavalla. Mutta siinä oli kaikki.
Valtio ja suurin osa kunnista velkaantuu vauhdilla, joten onko tähän reagoitu? Valtio ei ole tehnyt juuri mitään ja velkaantuminen jatkuu. Kunnat ovat palkanneet uutistiedon mukaan jopa lisää väkeä ja jatkavat velkaantumista. Jos näin on, onko julkisen puolen palvelu vastaavasti parantunut? Käsittääkseni ei, joten lienee paikallaan sanoa, ettei julkinen sektori ole reagoinut ympäristömuutokseen millään merkittävällä tavalla. Koulu, sote-maailma, ministeriöt ja virastot sekä kuntien palveluorganisaatiot toimivat kokolailla samalla tyylillä, kuin vuonna 2008. Ja sitten ihmettelemme kustannustason nousua ja palveluiden vanhakantaisuutta aina vain.
Mitä yritysmaailmassa on tehty? Joissakin yrityksissä on sielläkin tehty mitä pitää eli on seurattu markkinoita ja asiakkaiden vaateita ja kehitetty tarjontaa sekä sen tuottamista. Mutta ajatellessani jälleen isoa kuvaa, koen yritysten lähinnä karsineen kulujaan ja pitäneen kynsin hampain kiinni kannattavuudestaan ilman satsauksia tulevaan. On toki niin, että osa investointihyödykkeitä tarjoavista yrityksistä on kysyntälamassa, jolloin hyväkään tarjonta ei käy kaupaksi entiseen malliin. Mutta silloinhan hintatason lasku ei olekaan se varsinainen ongelma eli työajan pidentäminen ei tuo ratkaisua haasteisiin. Ja miten on yritysten suuren enemmistön kanssa? Että onko oikeasti saatu muutosta aikaan? Ei ole.
Lappeenrannan yliopisto selvitti hiljattain yrityksiltä itseltään tämän hetken tarpeita. Tarpeet kulminoituivat kahteen päätekijään; palkkoja tulisi saada laskettua ja johtamista pitäisi parantaa. On siis tiedossa mitä tulisi tehdä.
Suomessa poliitikot syyttävät toisiaan eripuraisuudesta eivätkä saa päätöksiä toiminta-asteelle. Vika on siis niissä muissa poliitikoissa. Yritysjohtajat syyttävät onnettomia poliitikkoja päättämättömyydestä ja sen seurauksena korkeista veroista ja huonosta yritysympäristöstä. Vika on siis poliitikoissa, ostamattomissa asiakkaissa ja joustamattomissa työntekijöissä. Kansalaiset taivastelevat vaikeuksia eivätkä tee mitään. Eivätpä tietenkään, koska vika on isommissa herroissa. Näin toimimme emmekä saa ihmeitä aikaan.
Meillä olisi kyllä mahdollisuus toimia toisin, jos vain haluaisimme. Voisimme aivan hyvin käydä kovin monen alan organisaatioissa pöytien ääreen, asettaa asiakas toiminnan keskelle ja miettiä uutta toimintatapaa tältä pohjalta. Uusi tapa tarkoittaisi tekemistä ja johtamista. Tämä on aivan varmasti mahdollista, jos niin haluamme. Toistaiseksi emme ole saaneet aikaiseksi juuri mitään.
