Luottamus on melkoinen arvo elämässä. Luottamuksen saavuttaminen ei ole aivan helppoa eikä se kaikkien kesken edes onnistu. Mutta ilman luottamusta ihmisten välinen kanssakäyminen jää mitättömäksi tai jää peräti kokonaan toteutumatta. Ellet luota lastenhoitajaan, annatko lapsesi tälle hoitoon? Ellet luota työnantajaasi, haluatko tehdä tälle töitä? Ellet luota puolisoosi, millaista on elää hänen kanssaan? Luottamus on perustavaa laatua oleva asia ihmisen elämässä.
Toista ihmistä ei voi muuttaa, mutta itseään voi. Kahden väliseen luottamukseen tarvitaan molemmat osapuolet. Lienee aikas lailla selvää, että ihmisen on syytä lähteä omasta luotettavuudestaan liikkeelle. Keskeinen lähtökohta on rehellisyys. Se kai tarkoittaa sitä, että puhuu totta. Vastakohta sille on, että valehtelee eikä sellainen kasvata luottamusta. ”Walk the talk” sanovat jenkit eli tee niin kuin puhut ja lupaat. Kukapa meistä uskoo ihmistä, joka puhuu yhtä ja tekee toista, vaikka sellainen ei ole varsinaisesti harvinaistakaan. Toinen keskeinen tekijä luotettavuudessa on aikomukset. Haetko vain omaa etua vai pyritkö oikeasti muuhunkin. Toimitko toiselle osapuolelle hyödyllisesti vai annatko vain ymmärtää näin oman etusi nimissä, jolloin petät ainakin osittain toista osapuolta. Poliitikot tapaavat puhua kuulijoita kosiskelevista aiheista ilman todellista tarkoitusta muuttaa asioita puhutun mukaisesti. Miksihän poliitikkoihin ei oikein luoteta?
Luottamukseen vaikuttava tekijä on käsitykseni mukaan myös kyky ratkaista toisten ongelmia. Kuinka luottaa remonttimieheen joka ei saa remonttia tehdyksi, lääkäriin joka ei saa potilasta paranemaan tai opettajaan, joka ei saa oppilasta oppimaan? Pelkkä halu olla luotettava ei käytännön elämässä riitä. Uskon, että luottamusta lisää, kun pystyy kertomaan perusteltuja näkökantojaan suoraan puhumatta selän takana, kuuntelee toisten mielipiteitä ja kunnioittaa toisia ylipäänsä. Ylimielisyys ei taatusti lisää luottamusta, niin kuin ei lisää asiakaspalvelun laatuakaan.
Jos ihmisryhmä toimii toisille hyödyksi järkevään hintaan, alkaa tuloksia syntyä. Todellisten tulosten aikaansaaminen lisää niin ikään luotettavuutta. Vieraisiin luottaminen syntyy ajan kanssa, koska kaikki eivät ole luotettavia ja osasta myös tilaisuus tekee varkaan. Tietyn pisteen jälkeen ihmisiin on kuitenkin luotettava. Ellet pysty luottamaan kehenkään, ajaudut ongelmiin, joihon myös sokea toisiin luottaminen johtaa. On siis osattava toimia kohtuuden rajoissa. Ylimitoitettu ahneus vie luotettavuuden ja mahdollisuuden menestyä.
Suomalaiset pitänevät itseään luotettavina. Jos kuitenkin ajattelen tapaamme keskustella vaikeista asioista tai kykyämme ja haluamme ratkaista toisten ongelmia laadukkaasti, emme ehkä kuitenkaan ole ihan niin luotettavia. Uskomme toimivamme ihan hyvin, vaikka palvelun saaja kokee asian liian usein toisin. Tapaamme esimerkiksi puhua naapuristamme Venäjästä lähes aina positiivisesti, vaikka syytä ei aina olisi. Puhumme muutostarpeesta, mutta emme kuitenkaan itse muutu ilman pakkoa. Emme uskaltaudu sanomaan tutuille ihmisille heidän rasittavista piirteistään, joista kuitenkin valitamme läheisillemme ko. ihmisten tietämättä. Eikä täysin syyttä, sillä emme myöskään ole valioita kritiikin siedossa. Tällaiset toimintatavat ehkäisevät luottamuksen syventymistä ja se näkyy elämän eri alueilla. Emme lainaa välineitämme naapureille, emme halua kertoa heikkouksistamme juuri kenellekään, emme uskalla kertoa omia aitoja mielipiteitämme ryhmässä emmekä uskalla yrittää, kun epäluottamus kalvaa sieluamme. Eikö tämän pitänyt olla luottamusyhteiskunta?
Luottamus lisääntyy, kun yksilöt alkavat käyttäytyä luotettavasti. Paras lääke löytyy peilistä.
