Osakeyhtiössä johto toimii omistajien työkaluna omistajan varallisuuden hoitamisessa. Palkkajohtoa tarvitaan, koska omistajalla ei ole johtamiseen tarvittavaa ammattitaitoa tai omistaja ei halua itse johtaa omistamaansa yritystä. Lähtökohta johtamiselle on varallisuuden hoito ja tuotto. On selvää, että yrityksen korkeimman johdon päähuolena on usein yrityksen kannattavuus. Jopa maamme osakeyhtiölaissa sanotaan osakeyhtiön tarkoituksen oleva voiton tuottaminen omistajille. Meillä on käsitykseni mukaan melkoinen joukko ihmisiä, jotka näkevän edellä mainitun osakeyhtiön tehtäväksi ja piste.
Näkökulma on minusta ymmärrettävä, mutta kapea. Jos omistajat tuijottavat omaa etuaan, on luontevaa, että johdon palkitseminen sidotaan yrityksen tuottoon. Toisin sanoen korkeimman johdon fokus on numeroissa ja tuotoissa. Tuotot tulevat kuitenkin asiakkailta ja heille suunnattujen tuotteiden markkinakelpoisuudesta, jonka muodostaa yrityksen henkilöstö. Kenen fokus on puolestaan tässä?
Johdon keskeinen tehtävä on muodostaa yritykselle linja ja keinot, joilla se pärjää markkinoilla sekä seurata tämän linjan toteutumista kaikkinensa. Muuta tehtävää johdolla ei ole, sillä lopun hoitavat lähiesimiehet ja henkilöstö. Lopulta kyse on siitä, että omistajan ja johdon ajatus toiminnasta saadaan siirrettyä henkilöstön ajatuksiin. Tämä on konsanaan eri vaiheessa yrityksen arvoketjua oleva asia, kuin tuotot. Jos johdon mielenkiinto on korostuneesti tuotoissa, seurataan silloin jo tapahtunutta toimintaa. Eihän sitä voi johtaa, koska se on historiaa. Ellei johto siis kanna huolta ihmisten arkitekemisestä, ei johto johda lainkaan, vaan katsoo peruutuspeiliin ja antaa toimintaohjeitaan puhtaasti tuotoista tai niiden puutteesta käsin.
Ajatelkaa asia auki. En ole koskaan ymmärtänyt sellaista, että luodaan strategia ja siitä sitten suoraan asettamaan tavoitteita. Niitähän voi lapsikin asettaa, mutta kuinka luoda sellainen tapa toimia, että se toimii markkinakilpailussa. Olen yllättynyt, kuinka perusteollisuudessa esiintyy työn sujuvuuteen ja johtamiseen liittyviä, jopa merkittäviä puutteita edelleen. Ei ole mitenkään harvinaista, että esimerkiksi tuoterakenteissa on virheitä, jolloin ostaja alkaa ostaa hieman eri asioita, kuin tuotanto tarvitsisi. Tämän johdosta ajaudutaan väistämättömään korjaustyöhön, joka on kaikille tekemiseen osallistuville turhauttavaa ja yritykselle rahan haaskausta. Lisäksi perusteollisuudessa näyttää olevan niin, että jos vastuuhenkilöt ovat vanhan liiton miehiä, ei lähiesimiehillä ole kovin suurta virkaa, vaan esimerkiksi tuotantovastaava ja toimitusjohtaja määräävät kaikesta. He eivät tosi asiallisesti korvaansa lotkauta prosessivirheille tai ihmisten välinpitämättömälle kohtelulle, vaan huitovat kaikissa arkiasioissa mukana, mutta eivät hoida perustehtäväänsä. Tämä on paljon mukavampaa, kuin vaativa johtamistyö. Kuinka ihmeessä ihmisiltä voidaan odottaa sitoutumista, jos kohtelu on tuollaista?
Johtaminen ja tekeminen ovat eri asioita. On tervettä, että johtajilla on hyvä tuntuma tekemiseen, mutta jos aika kuluu arkiasioissa, johtamiseen ei riitä enää resursseja. Miksi näin toimitaan? Siksi, kun tuijotetaan lähiaikojen tuottavuutta. Jos meininki on tätä, niin onko ihme, että perusteollisuus ja erityisesti metalliteollisuus ei saa tekijöitä? Ongelma ei ole pelkästään nuorten vetelyys, vaan myös teollisten organisaatioiden vanhanaikainen toimintamalli, johon en itsekään haluaisi töihin. On tietysti monelle yritykselle ja seutukunnalle harmi, mikäli aikoinaan vahvat teolliset toimijat hiipuvat tai peräti lopettavat, mutta se on markkinoiden laki ja em. toimintamallin looginen lopputulema. Eikä tähän ilmeisesti pysty kunnolla vaikuttamaan, sillä yritysjohto valittaa jatkuvasta ylitarjonnasta kehitystyöhön liittyen. Ja jos tuotot alkavat laskea, vähennetään väkeä. Kehitystyöhön ei voi ryhtyä silloinkaan, koska tuotto on pienentynyt. Mitä vanha sananlasku sanoikaan ahneuden lopusta?
