Muistatteko aikaa kolme vuotta sitten ennen edellisiä eduskuntavaaleja? Suomi oli silloin kyllästynyt politiikan toimimattomuuteen ja kansa janosi muutosta. Haluttiin sellainen hallitus, joka aiemman, Jyrki Kataisen, hallituksen sijaan uskaltaisi vihdoin tarttua maamme ongelmiin, kuten kestävyysvajeeseen. Kataisen hallitusta arvioitiin silloin yhdeksi historian kehnoimmista ja mediassa herkuteltiin yritysjohtajan tarttuessa puikkoihin – jokohan vihdoin päästään sanoista tekoihin.

Kun näin kolmen vuoden päästä katsoo tilannetta, ovat todelliset muutokset lopulta aika vähäisiä tavoitteisiin nähden. Hallitusta haukutaan siitä, että se on pyrkinyt runnomaan asioita ilman asiantuntijoiden kuuntelua ja törmännyt tätä myötä jatkuviin ongelmiin perustuslain kanssa. Ymmärtääkseni kaikkien hallituspuolueiden kannatus on ollut laskussa.

Itselleni politiikka on demokratian pohjalta tehtävää yhteisten asioiden hoitoa. Edustajia ei valita heidän itsensä vuoksi, vaan meidän kaikkien vuoksi. Se tarkoittaa, että äänestystuloksen pohjalta täytyy uskaltaa päätöksiä ja saada kansalaisten enemmistön mielen mukaisia ratkaisuja tehdyksi. Lisäksi nämä päätökset on saatettava toteutukseen. Kolme vuotta sitten puhuttiin mm. valtion kulujen karsinnasta, sote-uudistuksesta ja julkisten palveluiden tehostamistarpeesta. Näiden asioiden eteen on käsitykseni mukaan yritetty tehdä toimia, mutta kovin pitkälle ei kuitenkaan olla päästy. Esimerkiksi vuonna 2018 valtion velkaantuu vielä noin kolme miljardia euroa ja sote on mielestäni aika epävarmalla pohjalla.

Kolme vuotta sitten ihmiset siis tahtoivat muutosta ja toimia puheiden sijaan. Silti vaikuttaa ikiaikaisen selvältä, että hallitusvastuu on laskenut hallituspuolueiden suosiota. Mihin ihmeeseen tällainen perustuu? Sellaisilla hallituksilla, toimivatpa ne missä hyvänsä, ei ole mitään virkaa, elleivät pysty tekemään tilanteen vaatimia ratkaisuja. Jos kuluja on karsittava, eivät kohteeksi joutuneet pidä asiasta. Mutta joskus on vain niin tehtävä. Mitä sellaiset ihmiset ajattelevat, jotka olivat vailla talouskuria, mutta sellaisen orastaessa muuttavat mielipidettään? Ja kenen demokratiaa sellainen on, että tehdään muuttuvasta maailmasta huolimatta niin kuin ennenkin?

Vaatii rohkeutta kertoa julkisesti oma mielipiteensä, sillä se joutuu julkisen arvion kohteeksi. Vielä vaativampaa on panna toimeksi asioita, jotka herättävät vastustusta. Jos tällaiseen joku perustellusti ryhtyy, toimii hän mielestäni rohkeasti eikä todellakaan ole tuuliviiri. Miksi perusteltujen ratkaisujen rohkeita tekijöitä sitten rangaistaan, kun mielestäni heidät pitäisi palkita? Länsimaissa lienee puhuttu demokratian rapautumisesta jo vuosia. Kiinnostus puolueita ja äänestämistä kohtaan on laskenut. Onko ihme, jos peli on tällaista. Ellei poliitikkoihin luoteta, ei demokratiakaan voi kovin hyvin. Kuinka poliitikkoon voi luottaa, ellei hän toimi lupaustensa pohjalta? Minusta kansan tuomio on epälooginen ja palkitsee osattomat. Täytyy vain toivoa, ettei uusi lasku ala pian. Meillä kun ei ole elvytysvaraa juurikaan ja sitä myötä oltaisiin kovempien ratkaisuiden edessä.

 

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail