Otsikon kysymykseen törmää vuosittain, kun jokaisessa kunnassa valitaan vuoden yrittäjä ja heitä tavataan haastatella paikallisiin medioihin. Tämä on oikein, sillä yhteiskuntamme elää yritystoiminnasta saaduilla rahoilla, vaikka muuallakin tehdään oikeaa ja erittäin tärkeää työtä. Yrittäjiä toki haastatellaan muissakin yhteydessä, kun yritystoimintaa tehdään tunnetuksi yleisölle.
Suomessa itsensä kehuminen aiheuttaa inhoa kuulijoissa. Haluamme olla hyviä, mutta emme oikein osaa suhtautua rakentavasti toisten menestykseen, joten lieneekö tämän vuoksi maahamme syntynyt näennäisvaatimattomuuden kulttuuri. Teeskentelemme olevamme vaatimattomia, vaikka totuus on toinen. Olen ymmärtänyt niin, että henkiseen valistuneisuuteen kuuluu itsensä tunteminen, jonka osia omien vahvuuksien ja heikkouksien nimeämiskyky on. On viisautta tuntea vahvuutensa. Jos näin on, ei kai omien vahvuuksien asiallinen kertominen ole kerskumista.
Menestystä saanet yritysjohtajat tapaavat antaa julkisissa yhteyksissä kunniaa henkilökunnalle ja osa myös asiakkaille. Tämä on inhimillisesti ymmärrettävää ja oikein, mutta ei vastaa kysymykseen yritystoiminnan menestymisen perusteista. Yritystoiminnan perusteet eivät ole rakettitiedettä. Näin usein ilmaistaan jotain, joka on tavallisen arkista eikä vaadi älyttömästi älykkyyttä. Yritystoiminnan menestyminen perustuu sille tosiasialle, että maksavia asiakkaita on osattu viehättää siinä määrin, jotta asiakassuhteita on syntynyt. Koko pahuksen yritystoiminta elää maksavien asiakkaiden rahoista, mitä nyt joissain tapauksissa sijoitustuotoista, jotka nekin perustuvat asiakkailta saatuihin tai odotettuihin tuottoihin. Kun puhutaan yritystoiminnassa menestymisestä, puhutaan keinoista, joilla asiakkaita on viehätetty. Uskon, että moneen menestystarinaan on vaikuttanut myös hyvä onni, mutta niinhän se on elämässä muuallakin.
Koska emme ihmisinä ole luontevimmillamme puhumassa henkilökohtaisista vahvuuksistamme, emme välttämättä tule miettineeksi yritystoiminnassakaan sen todellisia valtteja. Hyvä henkilöstö on merkittävä asia, mutta kilpailutekijä vasta silloin, kun asiakas haluaa asiakkuutta juuri kyseisen henkilöstön kanssa. Ellei halua, niin kuin useimmiten asia on, on henkilöstö resurssi muiden resurssien joukossa. Henkilöstö on aina tärkeä resurssi, mutta ei itsessään kilpailutekijä, joksi lasketaan taas henkilöstön aikaansaannokset. Sama koskee asiakkuuksia, eiväthän asiakkaat ole yritysten asiakkaana siksi, että saisivat olla jonkun asiakkaana, vaan hyötytarkoituksessa. Menestyskeinona ei voi olla itse menestys, joka on lopputulema.
Asiakkaan viehättäminen voi olla herkkäluonteista puuhaa. Pitäisi kuunnella asiakasta ja ymmärtää hänen tarpeitaan. Toisaalta on myös niin, että moni asiakas on kiinnostuneempi tekemisensä tuloksista, kuin tekemisensä kehittämisestä. Tästä johtuen asiakkaat eivät aina tule miettineeksi uusia mahdollisuuksia, jolloin tämän miettiminen jää muille. Asiakasta palvelevan yrityksen onkin aika ajoin hyvä kehittää ja ehdottaa uusia juttuja, joiden täytyy hyödyttää asiakasta siinä määrin, että asiakkaan kannattaa sijoittaa tuotokseen rahaa. Tähän saakka on menestytty näin, mutta huomisesta ei kukaan tiedä. Tuntosarvien tulisi olla ulkona ja mietintämyssy päässä tämän tästä. Menestymisen eväät voivat oikeassa elämässä perustua jopa yhden ihmisen osaamiseen, mutta kaikissa tapauksissa menestystä tekee koko yrityksen väki.
