Suomalainen ei käsitykseni mukaan ole suuri yhteistyön tekijä. Jos lainaat naapurista työkalua muutamia kertoja, alkaa naapuri viimeisellä kerralla näyttää vaivautuneelta. Jos työkavereiden pitäisi työn ulkopuolella tehdä jotain yhdessä, on järjestely nykyisin vaivalloista. Jos työyhteisöjen välille muodostetaan yhteistyöjuttuja, tavataan niissä olla varovaisia ja varotaan visusti, ettei vain itse hävitä tekemisessä. Jos kuntien pitäisi yhdistyä tai muodostaa yhteistyöelimiä, osoittautuu homma todella hankalaksi.
Suomi ”yhdistyi” Ruotsin kanssa aikoinaan ja tämä yhteistyö toi sivistystä maahamme. Mutta toi se muutakin. Suomi ei tietenkään ollut tasavertainen yhteistyökumppani, vaan alusmaa, joka maksoi veroja, teki raskaita töitä ja kävi isäntämaan puolesta sotia. Seuraava isäntämaan, Venäjän, kanssa elo ei sekään ollut tasavertaista, vaikka autonomiasta virallisesti puhuttiinkin.
Kun nykyaikana pienempi kunta liittyy suurempaan, niin miten pienen kunnan elämä jatkossa sujuu? Olen kuullut voimakkaan puolueellisia arvioita, että suurempi ns. isäntäkunta ei välitä pienemmästä liittolaisestaan samalla tavalla, kuin aikoinaan oman kunnan väki. Tietoni ei riitä vahvistamaan asiaa, mutta uskon kyllä, että jotkut asiat ovat liitoskunnissa huonontuneet. Miksi muuten suomalaiset suhtautuvat epäillen EU:n liittovaltiokehitykseen?
Kuinka asiat hoituvat yritysten yhdistyessä esimerkiksi yrityskaupalla? Sama meininki sieltäkin löytyy. Ostava yritys ajaa omat arvonsa ja käytäntönsä ostettuun yritykseen ja pääosin uutta valtaa käyttää ostajatahon pomot. Ostetun yrityksen väkeä karsitaan, sillä synergiahyödyt ovat olleet yksi merkittävä peruste kaupalle. Kun jokin ulkomainen yritys on ostanut suomalaisen yrityksen, ei suomalaisten olot ole läheskään aina parantuneet, joskus jopa huonontuneet.
Tässä tämä yhteistyön peikko on. Suomalainen pelkää jo historiansa kautta muita tahoja, koska historia ei erityisen tasa-arvoiselta näytä. Kun nykyisin organisaatiot yhdistyvät, taitaa edelleen vallita tapa, että suurempi ottaa omansa ja pienempi saa viime kädessä tyytyä tähän. Tämä on tietyssä mielessä ymmärrettävää ja oikein, mutta jos suurempi esiintyy valloittajan elkein, joutuu pienempi hankalaan asemaan. Toinen osapuoli menettää identiteettinsä eikä koe mahdollisuuksiaan asianmukaisiksi. Jos näin on, onko ihme, että tee se itse –Suomi ei tahdo päästä yhteistyössä eteenpäin. Eihän kukaan itsellinen halua toisen huutolaispojaksi vapaaehtoisesti. Tämä on harmi, sillä resurssipula ajaa meitä vääjäämättä kohti yhteistyötä, jota ei siis Suomessa haluta tehdä. Ei yhteistyö ole sitä, että ensimmäinen vie ja toinen vikisee. Yhteistyössä asiat sovitaan yhdessä ja pakkokeinoja käytetään maltillisesti. Pakkokeinotkin muuttuvat ymmärrettäviksi, kunhan tekemisen perusteet selvitetään ja ihmiset motivoidaan muutokseen.
Yhdessä sopiminen lähtee mielestäni asenteesta. Tilannetta johtavan osapuolen on syytä ymmärtää, että johtamista voi tehdä monella tavalla ja joissain tilanteissa vahvemman kannattaa antaa tilaa heikommalle, jolloin tämä saa itse mahdollisuuden keksiä ratkaisuja. Ikivanha metodi, eikö vain? Jos heikompi osapuoli käyttäytyy itse sopimattomasti, voidaan johtamisen otetta tiukentaa tarpeen mukaan. On selvää, että yhteistyössä kaikkien osapuolten on välillä joustettava tavoitteistaan kokonaishyödyn vuoksi.
Olen ollut aistivinani, että suomalainen johtaja pelkää omaa asemaansa uusissa tilanteissa, jolloin johtaminen saattaa sortua vallan osoittamiseksi tai toisten oman onnensa nojaan jättämiseksi. Tällainen ei ole tarkoituksenmukaista johtamista, vaan auktoriteetin yksioikoista hakemista. Eihän itsevarman ihmisen tarvitse korostaa itseään muuten kuin perustellusti ja itsevarma uskaltaa tarvittaessa täräyttää rivit suoriksi. Itsevarman ihmisen henkinen toleranssi on suurempi kuin pelkurilla eikä itsevarma pelkää laittaa itseään pelin. Niinhän hyvän johtajan tuleekin tehdä. Meitä suomalaisia vaivaa lisäksi huono kritiikinsietokyky ja tämä koskee meitä kaikkia herrasta narriin.
Kustannuskehitys ohjaa meidät yhteistyöhön, joka ei pakolla synnytettynä ole tehokasta. Vastuuhenkilöiden johtamis- ja sosiaaliset taidot ovat maamme tehokkuuden kannalta paljon vartijana.