Ymmärtääkseni me suomalaiset olemme tottuneet siihen, että pienen kielen puhujina meidän on syytä opetella muiden kieliä pärjätäksemme maailmalla. Lienee selvää, ettei missään maassa voi integroitua täysin yhteiskuntaan ilman paikallista kieltä. Jos myyt ulkomaille, on sen syytä tapahtua paikallisella kielellä, muusta kulttuurisesta toiminnasta puhumattakaan. Voisitteko kuvitella etenevänne esimerkiksi Ruotsissa, Ranskassa tai Espanjassa paikallispolitiikassa englannin kielellä? Tuskin, mutta törmäsin juuri ihmiseen, joka yrittää suomalaisen pikkukaupungin valtuustoon englannilla kuulemma siksi, koska hänen suomen kieli on niin huono. Politiikan viralliset kielet maassamme ovat suomi, ruotsi ja saame. Jos hyvin koulutettu ihminen, joka on asunut Suomessa parisen vuosikymmentä ollen naimisissa suomalaisen kanssa, ei osaa kieltämme, niin tuleeko meidän muiden joka ikisessä tilanteessa puhua englantia laiskan opettelijan vuoksi vai olisiko kuitenkin niin, että kyseisen kaverin tulisi opetella suomea? Mainitulla taustalla suomen kielen osaamattomuus kertoo ylimielisyydestä suomen kieltä ja suomalaisia kohtaan. Toivonkin, että kyseinen ihminen opettelee käytännön suomen kielen viipymättä ja pääsee tätä myötä osaksi suomalaista keskustelua. Tervetuloa osaksi suomalaista saagaa.
Lääketieteen tutkija tutkii jotain osaa lääketieteestä. Itse asiassa tutkijoista tavataan sanoa, että on jonkin tieteenalan tutkija. Mediassa kysyttiin hetki sitten hauskasti, että tutkiiko väitöskirjatutkija väitöskirjoja? Käytämme toisinaan ilmaisuja, jotka eivät ole parhaiten osuvia.
Eduskunnasta näemmä eläköityi talouspäällikkö, joka oli aiheuttanut tarkalla taloudenpidollaan sekä ihastusta että vihastusta. Talouspäällikkö Rosila oli kuulemma huomautellut tuhlailevasta rahankäytöstä milloin ketäkin. On pahuksen hyvä, että valtakunnan poliitikkojen rahankäytön perään katsoo joku, sillä onhan aikanaan esimerkiksi jalasmökkiepisodikin tullut julki. Suhtaudun tiukkaan taloudenpitoon selkeän positiivisesti. Mutta rajansa kaikella. Rosila oli kuulemma aikoinaan vaatinut Liisa Hyssälältä selitystä matkalaskuun Turku-Helsinki -bussimatkan unohtuneista kilometreistä. Kai sitä järjen käyttöä sopii vaatia pilkunviilaajiltakin, joille voi kehittyä sääntöjen vartijoina vallan väärinkäytön mahdollisuus niin ikään.
Suomessa ei osata suhtautua kritiikkiin rakentavasti. Jokainen tietää, että kritiikkiä esiintyy ihmisten välisessä toiminnassa jatkuvasti, mutta julkisesti tällaista ei sovi myöntää. Hiihtäjä Anne Kyllönen purki tuntojaan MM-kisojen pettymyksestä huoltojoukkoihin, mikä on jotenkin ymmärrettävää eikä suinkaan ainutkertaista. Huippu-urheilu on extreme-toimintaa, jossa ihmiset ovat erityisen latautuneita. Sitähän urheilijoilta odotetaankin. Kyllösen käytös ei tietenkään ollut hääviä, mutta kovinpa oli joillakin asiantuntijoilla tarve nyrpistää nenäänsä toimille, joita on sattunut hiihdossakin aiemmin. Huiput ovat usein melkoisia persoonia ja koko urheilu draamaa sekä liiketoimintaa. Homma jatkuu, niin kuin aina, entiseen malliin, sillä eihän draamaa saa draamasta pois. Kritiikki kuuluu elämään eikä ole vaarallista. Taitaapa olla palstatilan saaminen tällaisenkin ihmettelyn taustalla.
