Kuntien päättäjät ovat kovassa paineessa. Pitäisi pysyä itsenäisenä ja turvata palvelut, vaikka talousasiat näyttävät erityisesti pienissä kunnissa huonoilta. Eräänkin pienen kunnan poliittinen päättäjä kirjoitti artikkelin otsikolla ”antoisaa strategiatyötä kunnassa”. Hän kertoo artikkelissaan, kuinka ”strategiatyön parhainta antia oli varmasti me-hengen vahvistaminen ja yhteisten tavoitteiden laatiminen”. Strategia on keino eikä tavoite. Tavoitteen luulisi olevan selvillä eli kunnan selviytymisen eteen tehtävät toimet. Me-henki on hieno asia, mutta ei mikään itseisarvo strategiatyössä, jonka on tarkoitus tuottaa suuren mittakaavan toimintaohje. Demokratia on vaativa laji kriisitilanteessa.
Eräs tunnettu ja hyvin myyty automerkki vaihtoi edustajaansa paikkakunnalla. Olisiko väärin ajatella, että hyvin myynyt merkki on jälleenmyyjälle iloinen asia. Edustuksen päättymistä liikkeen toimitusjohtaja kommentoi kuitenkin, että ”ratkaisu liittyy merkkien uudelleen järjestelyyn ja kannattavamman tuotevalikoiman kehittämiseen”. Toimitusjohtaja jatkoi seuraavassa lauseessa, että liikkeellä ”ei ole tällä hetkellä valmista suunnitelmaa uuden merkin hankkimisesta”. Siis haetaan nykyistä kannattavampaa järjestelyä, josta ei kuitenkaan ole suunnitelmaa? Sokea Reettakin ymmärtää, että liikkeen toiminta ei tyydyttänyt maahantuojaa, joka halusi parempaa, mutta jälleen kerran liike-elämän johtaja yrittää selittää ilmeisen asian itselleen parhain päin. Tällaista joku saattaisi kutsua muunnetun totuuden kertomiseksi.
Valtamedian sivuilla oli työnhakutesti, jossa sai kokeilla väittämien avulla omaa työnhakuosaamistaan. Testin tulkinnoissa eri asiantuntijat kertoivat näkemyksiään siitä, kuinka rekryytin kannattaa vastata haastattelussa. Ymmärrettävää, mutta oli silti hieman outoa. Asiantuntijoiden mielestä kannattaa olla oma itsensä, mutta silti olisi hyvä luoda kuva siitä, kuinka rekryytti hakee lähes unelmiensa työpaikkaa. On hyvä olla itsevarma mutta ei liian. Lisäksi minkäänlaisen pahan puhuminen nykyisestä työnantajasta luo kehnon vaikutelman. Ei tällaista voi nauramatta lukea. Koko hemmetin touhu on kuin käsikirjoitettua lumetta, jossa rekryytille annetaan ohjeita luoda hyvä vaikutelma. Kumpi työnantajalle on tärkeämpää, hyvä vaikutelma vai oikeasti hyvä tyyppi? Rekrytoijat ovat mielestäni aika usein itsekeskeisiä arvioitsijoita, jotka mitä ilmeisimmin hakevat melko mekaanisesti työntekijöitä ja olettavat, kuinka tilanteessa tulee käyttäytyä. Näinhän se Suomi saadaan luomaan uutta.
USA tulee mediatietojen mukaan sotaharjoitukseen Suomeen ja tuo tullessaan Stryker-panssareita. Suomessa on virinnyt keskustelu siitä, kuinkas muuten, miten Venäjä mahtaa reagoida. Ja edelleen suomettuneet suomalaiset keskustelevat myös siitä, kuinka ylipäänsä on mahdollista, että vieraan suurvallan joukkoja liikkuu alueellamme. Ensiksi Stryker on verrattavissa meikäläiseen Pasiin eli on pyörillä liikkuva ja panssaroitu ajoneuvo, johon saadaan myös aseistusta. Tällainen kulkuneuvo on aivan eri asia kuin taisteluvaunu. Toiseksi maahamme tuskin tunkeutuu mikään muu maa kuin Venäjä eikä käsitykseni mukaan sekään ole sellaisissa aikeissa. Jos näin kuitenkin kävisi, niin meinaako joku oikeasti, että Suomi pärjäisi ilman apua. Venäjä painostaa meitä tälläkin hetkellä esimerkiksi pakolaisasialla. Sotatilan uhatessa alkaisimme itkien katsella USA:n suuntaan, josta meillä on hankittuna hävittäjätkin. Yritämme aina vain esittää, että olemme puolueettomia, mutta tosiasiassa olemme niin vain rauhan aikana. Rähinän syttyessä toivomme mitä suurimmassa määrin saavamme apua länsimailta ja haluaisimme hädän hetkellä olla osa Natoa. Olemme lähes koko toisen maailmansodan jälkeisen ajan antaneet julkisen kuvan nuhteettomuudestamme Venäjää kohtaan, mutta tehneet viime kädessä oman etumme mukaisesti. Niin näköjään nytkin. Siihen kuuluu näennäisen itsekriittinen louskutus, joka saattaa jopa johonkuhun upota.
