Otsikon mustavalkoinen provosointi on blogistin tapa yksinkertaistaa monimutkaisia asioita. Toisaalta provosointi ei ehkä kuitenkaan ole täysin järjetön. Kuinka itse vastaisit otsikon kysymykseen? Oletan keskimääräisen henkilö arvelevan, että kun on rahaa, voi hankkia osaamista ja näin ollen raha ratkaisee. Näin asia käytännössä toimii, mutta tarkemmin mietittynä toteamuksessa on ongelmia.
Syyskuisessa Hesarin sunnuntainumerossa käsiteltiin mahdollisen suursähkökatkoksen seurauksia. Juttu oli kuvitteellinen, mutta perustui kuitenkin eri maissa tapahtuneisiin sähkökatkosten todellisiin seurauksiin, jotka olivat ketjutettu koko maan kattavan sähkökatkon mahdollisiksi seurauksiksi Suomessa. Fiktiivisessä tarinassa ei mennyt montaa tuntia, kun kaupat oli suljettu ja pakasteet pilaantumassa. Lisäksi havaittiin, että polttoainehuolto, vesihuolto ja tietoliikenne tarvitsevat sähköä ja jos sitä ei ole, ollaan muutamassa päivässä melkoisissa vaikeuksissa. Varavoimaa on, mutta ei kaikkialla eikä sen toiminnasta ole täyttä varmuutta. Kun on kriittinen tarve perus elämisen edellytyksille, tarvitaan sellaisten ihmisten suoritteita, joilla on resursseja ja osaamista auttaa. Rahalla voi ostaa resursseja, mutta ei enää kriittisessä tilanteessa. Olen ymmärtänyt, että esimerkiksi sotatilan välitön uhka vaikeuttaa lääkkeiden ja sotatarvikkeiden saantia oleellisesti, vaikka olisikin rahaa.
Mitään ei nykyisin saada aikaiseksi ilman rahaa, joka on kuitenkin viime kädessä vaihdon väline. Rahalla hankitaan toisten osaamiseen ja vaivannäköön perustuvia hyödykkeitä. Rahaa ei voi syödä eikä rahamajassa asua. Itse asiassa nykyinen Fiat-raha, joka perustuu ostopariteettiin eli ymmärtääkseni kyseisen valuutan ostovoimaan suhteessa muihin valuuttoihin, voi menettää arvonsa, koska arvoperusta ei ole sidottu mihinkään kiinteään. Lisäksi rahan tuottavin sijoittaminen on perinteisesti tehty yritysten osakkeisiin, joiden tuotto perustuu yrityksen lopputuotoksen tuottoihin ja tuotto-odotuksiin eli siis avainhenkilöiden nokkeluuteen yrityksen pyörittäjinä. Kaikkien himoitsema raha ei olekaan itseisarvo, vaan mahdollistaja. Ennen sanottiin, että pääoma on yksi tuotannontekijä. Nykyisin kai osaamista pidetään inhimillisenä pääomana.
Yritän välttää kykyjeni puitteissa idealismia. Tiedän, ettei se onnistu, mutta haluan kuitenkin yrittää. Teollisuus on perusleipää kaikille kansakunnille. Ilman teollista työtä nykyaikainen yhteiskunta kuihtuu, mutta teollinen toiminta on pääomavaltaista. Siellä tehdään miljardi-investointeja ja otetaan suuria taloudellisia riskejä. On ymmärrettävää, että suuren riskin ottaja käyttää ääntään kuuluvasti yritystoiminnassa. Kukapa meistä haluaisi antaa rahojaan vastikkeetta toisille. Mutta tuo perusteollisuus alkaa nykyisin olla kehittyvien talouksien heiniä, kehittyneiden maiden tulee satsata koulutuksen, kokemuksen ja osaamisen tuomaan aivotyöhön ja sitä kautta jalostaa tekemisiään eli kehittää edelleen tarjontaansa ja sen tuottamista. Tässä inhimillinen pääoma on tärkeämmässä roolissa, kuin perusteollisuusinvestoinneissa. Esimerkiksi peliteollisuudessa rahan rooli on huomattavasti osaamisen roolia pienempi.
Maamme työpaikkojen ja kasvun luojiksi on huudettu pk-yrityksiä. Hyvä niin, sillä niissä on runsaasti potentiaalia. Mutta oletteko olleet pk-yritysten kanssa tekemisissä? Pk-sektorilla jos missä isännän ääni on läsnä ja lähellä. Omistajajohtaja haluaa usein pitää langat käsissään. Pk-yritys on usein omistajansa lempilapsi ja silmäterä, joka on omistajalleen enemmän kuin vain työpaikka. Pk-yritys on monelle omistajajohtajalle elämäntapa, jossa saa toteuttaa itseään. Tämä on sekä vahvuus että heikkous. Valtaosaa pk-yrityksistä pyöritetään isännän äänellä eli siis omistajan ja rahoitusriskin kantajan valta on suvereeni. Kuinka tällaisessa toiminnassa osaaminen saa tasapainoisen roolin pääomatekijänä? Moni sinänsä kunnioitettavan yrittäjäuran tehnyt ja melkoisen riskin kantanut pk-omistaja on suhteellisen vauras eikä omaa halua uusiin toimintatapoihin. Tämä tarkoittaa sitä, että osaaminen alistetaan perinteiseen tyyliin rahoitustuottojen edessä, vaikka mittakaava ei salli massatuotantoa. Mennään vanhalla mallilla, joka tuskin kovin hyvin uudistaa tarjontaa. Kuinka realistista on odottaa tällaisesta tekemisestä vientivalttia tulevina vuosina? Jos olen idealisti osaamisen roolia puolustaessani, niin sitä ovat myös kaiken rahassa arvottavat tahotkin. Osaamisen ja rahan suhdetta voisi hieman säätä nykyaikaan sopivammaksi. Rahalle ei saa tuottoa ilman osaamista.
