Millainen on mielestäsi johtamisen historia? Itse ajattelen johtamisen juontuvan lauman hallinnasta. Ihminen yhtenä kädellisenä on menestynyt yhteistyökykynsä ansiosta ja yhteistyö tuo järjestelytarpeen. Tästä johtaminen lienee saanut alkuunsa ja viimeisinä vuosituhansina on johtaminen kai ollut hallitsijoiden ja sotapäälliköiden hommaa. He ovat johtaneet itsevaltaisesti niin kuin ovat halunneet ja ymmärtääkseni sotavoimien johtamistyyli on nykyisinkin selvästi johtajavaltaisempi muun yhteiskunnan vastaavaan verrattuna.
Johtajat tapasivat olla vielä 1970-luvulla tärkeitä herroja. Koulutettua ja jopa sodankäynyttä johtajaa ei sopinut nuoren miehen sinutella. Voitte arvata, etteivät johtajat olleet tuolloin valmiita mielipiteidensä tai päätöstensä arvosteluun. Perussääntö oli, että tottele tai vaihda työpaikkaa. Johtamisen käytäntö oli tätä vielä sukupolvi sitten, joten onko suuri ihme, että johtamiskulttuurimme on edelleen jäykähkö eikä johtajien joustavuus ole kehittynyt parhaalla mahdollisella tavalla.
Johtamisen tarkoituksena on ohjata lauma sellaiseen tekemiseen, joka on laumalle hyväksi eli ohjata lauma menestymään. Tähän tarvitaan suunnittelua ja lauman jäsenten johtamista. Katsokaapa apina- tai ihmislaumaa, mistä johtaja saa kyytiä nopeasti, jos lauma ei menesty. Valta on aina suhteessa muihin ja johtamisen valta on näin ollen lauman ohjaamista varten. Lauma ei sulata sellaista johtajaa, joka ei toimi lauman hyväksi eikä tarvitsekaan. Tästä päästäänkin johtamisen kehitystarpeeseen, joka on lauman parempi hyödyttäminen.
Johtajallakin on esimiehensä, jotka ovat yksityisessä yrityksessä omistajia. Heitä johtajat ovat tottuneet palvelemaan, mutta johtamisen palveluluonne kaipaisi laajennusta johdettavien kanssa toimintaan. Jenkkipoliisien autoihin on kirjailtu ”to serve and to protect” eli palvella ja suojella. Poliisi palvelee kansalaisia, mutta käyttää suojelutyössään suoraa määräysvaltaa ja voimaakin tarvittaessa. Palveleminen ja voimankäyttö eivät ole lainkaan ristiriidassa, kunhan toiminta osataan soveltaa todellisen tarpeen pohjalta. Poliisi on siis hyväkäytöksinen yleisön palvelija pääsääntöisesti eikä laita neuvoa kysyvää kansalaista käsiraudoissa putkaan, mutta ampuu tarpeen tullen aseen kanssa riehuvan henkilön.
Työelämän johtajan tulee osata johdattaa laumansa sellaisiin töihin, jotka ovat asiakkaiden ja tekijöiden kannalta mielekkäitä ja kannattavia. Johtajan on siis osattava määrittää suuntaa johtamalleen ihmislaumalle. Suunnan kertominen kuulijan kannalta ymmärrettävästi ja hänen työhönsä liittyen on tässä yhteydessä johtajan palvelutyötä. Vanhakantainen menettelytapa suunnan näyttämisessä sen sijaan on, että johtaja kertoo kalvosulkeissa konsultin kanssa aikaansaamansa tuotoksen ja vielä johtajakielellä, josta tavallinen työntekijä ei ihmeitä ymmärrä. Kummassakin em. tapauksessa johtaja voi katsoa hoitaneensa tehtävän asiaankuuluvasti, mutta oikeasti näin on vain ensimmäisessä vaihtoehdossa. Jälki on aika erilaista silloin, kun johtaja toimii laumansa hyväksi eikä vain niin kuin itse parhaaksi katsoo. Johtaminen vaatii aikaa ja on vaivalloista silloin, kun se tehdään oikein.
Johtamisen palveluluonne korostuu ihmisten kanssa toimittaessa. Johtajan on purettava toiminnan linja yksittäisten ihmisten työtehtäviksi yhdessä tekijöiden kanssa. Kyse on siis valmistautuneesta työntekijöiden sparrauksesta, jossa tekijöitä autetaan ymmärtämään työnantajan vaatimukset, mittarit ja tavoitteet sekä tietysti resurssit. Tätä työtä tekevät yleensä lähiesimiehet eikä tällä ole kovinkaan paljon yhteyttä hallintaan tai suoraviivaiseen määräämiseen. Ymmärrystä ei voi aikaansaada pakolla, vaan ihminen ymmärtää silloin kun asia on hänelle selvä. Johtaja on silloin auttamassa tekijää ymmärtämisessä sekä resursoimassa ja motivoimassa toimintaan. Tehokas toiminta tässä yhteydessä vaatii selvästi empatiakykyä ja ilmavaa keskustelua. Mitä muuta sellainen on kuin palvelemista? Johtaminen on palveluammatti ja sillä saadaan selvästi määräämistä parempia tuloksia aina silloin, kun työntekijän osaaminen tai itseohjautuvuus korostuu.
