Minulla on outo huvi, sillä luen ajoittain Hesarin kuolinilmoituksia. Aika usein sieltä löytää jonkun tunnetun henkilön tai peräti tutun ilmoituksen. Jotain elämästä kertovaa kai ilmoituksista löytyy, mutta en osaa sen paremmin perustella kiinnostustani asiaan.

Silloin tällöin näkee entisten merkkihenkilöiden kuolinilmoituksia, joissa ihminen, yleensä mies, tituleerataan johtajaksi. Ymmärrän, että tällä halutaan viestittää läheisille ja ehkä lähimmille tutuille, että kyseessä oli korkea-arvoinen henkilö. Johtajuus ei siis liity enää ammattiin ja saattaa olla, että ei ole liittynyt vuosikymmeniin, mutta titteli on säilynyt. Ajat olivat ennen toiset ja sitä kautta tämän ymmärtää, mutta toisaalta tällaisessa ajattelusta kytee eräs johtamisen ongelma; statusasema.

Ihminen tarvitsee laumaeläimenä johtajansa, jotta leivän hankinta ja sosiaalinen turva voidaan järjestää toimivasti. Johtamisesta on kuitenkin hyötyä laumalle vain silloin, kun ihmisiä ohjataan hyödyllisesti. Johtaja on siis lauman toimintaa varten eikä päinvastoin – paitsi diktatuurissa. Oman käsitykseni mukaan meillä on kuitenkin koko joukko entisiä ja nykyisiä johtajia, jotka orientoituvat johtamiseen valtaperusteisesti. Ovat ryhtyneet johtajiksi sen vuoksi, koska johtajan hommasta maksetaan enemmän ja johtajat ovat korkeammassa asemassa hierarkkisesti kuin lauman muut jäsenet. On selvää, että ne johtajat, joilla homma on mennyt päähän, löytyy keskimäärin tuosta porukasta. Myös pienelle osalle senioreista näyttää jääneen aiempi valta-asema päälle, jolloin seurauksena näkyy olevan maailman muuttumisen hyväksymisen vaikeus. Kommentoidaan nykyistä toimintaa aiempien vuosikymmenten arvoista käsin arvatenkin niin, että ennen oli paremmin. Arvata saattaa, että nuoret nähdään myös vetelinä, joilta puuttuu tarvittava kovuus.

Valtaperusteisen johtamisen onttous on siinä, että motivaatio johtamiselle tulee pääosin ulkoisista tekijöistä; rahasta, vallasta, menestyksestä ja asemasta. Tämä ei tarkoita, että ulkoisista tekijöistä motivoituva johtaja olisi huono, mutta kylläkin usein sangen kapea-alainen. Ulkoisista tekijöistä motivoituva pomo toimii yllättävän usein hällä väliä -pomona, joka ei oikeasti ole kiinnostunut ihmisiin vaikuttamisesta. Tällaisia pomoja lienee kaikkialla, mutta erityisesti heihin törmää pk-teollisuudessa. On aika erikoista törmätä vuonna 2019 pomoihin, jotka ovat sitä mieltä, ettei alaisiin voi vaikuttaa. Tällaisilla pomoilla on taipumus puhua viljalti siitä, kuinka heillä on rekrytointivaikeuksia, mutta ei lainkaan siitä, kuinka junttikulttuuri on karkottanut alan mielenkiinnon. Se, etteivät nuoret hakeudu perusteollisuustöihin, on valtaperusteisten pomojen mielestä nuorten ja yhteiskunnan vika eikä suinkaan kehnon johtamisen tai ajastaan jälkeen jääneen yrityskulttuurin.

Johtamisen statuksen tulee rakentua samalla tavalla kuin muissakin ammateissa eli tekemisestä ja tuloksista. Yrityksellä on aina joku tarkoitus ja keinot tuohon tarkoitukseen pääsemiseksi. Näiden asioiden johtaminen eri lailla motivoituviin ihmisiin on mahdollisuus johtamisen laadulle. Se, että antaa suoraviivaisesti töitä tehtäväksi ilman kunnollista neuvontaa tai kannusteita, ei juuri täytä johtamisen merkkejä. Yrityksen tulos kertoo kaikkien työn tekemisen kannattavuudesta yhteen laskettuna eikä kovinkaan paljoa johtamisesta. Onhan yritys voinut saavuttaa tuloksen hyvällä johtamisella, mutta myös johtamisesta huolimatta. Miksi muuten yrityksissä tehtäisiin työtyytyväisyysmittauksia? Niissä aika usein törmää alaisten valituksiin johtamisesta.

Johtaminen on mielestäni ammatti, vieläpä palveluammatti. Johtajan nimike ei tee johtajaa, niin kuin ei tee kauluslaatat sotilasta. Alaiset kunnioittavat asemaa pakon edessä, mutta eivät ihmistä, mikäli tämä ei ole sitä ansainnut. Erilaisia ihmisiä on ohjattava heistä itsestään käsin – toisia vähän ja toisia paljon. Onpa pienelle osalle pidettävä kuriakin melko usein. Vanhan ajan statusjohtajalla ei ole enää käyttöä, sillä hän ei juuri johda tai johtaa hyvin kapea-alaisesti piiskaten. Kenelle kannattaa maksaa siitä, ettei hän tee töitään?

Facebooktwitterredditpinterestlinkedinmail