Kaksi tutkijaa, Anu Kantola ja Hanna Kuusela, julkaisivat jokin aika sitten kirjan noin 90 rikkaan ajatuksista Suomen tilanteesta. Rikkaimpaan promilleen kuuluu yli 4000 yksilöä, joten 90 ei edusta heistä kaikkia. Toisaalta otos oli valikoitu siten, että edustavuus olisi mahdollisimman validi.
Kirja ei ollut kovin mieltä ylentävää luettavaa. Yhteiskuntamme tarvitsisi uusia asioita ja julkisen puolen tehostamista. Tähän liittyen olisi tärkeää, että rahakkaat suomalaiset investoisivat Suomeen ja saisivat sitä kautta talouskasvua aikaan. Tässä on nyt haasteita ja kun soppaan lisätään se tosi asia, että automaation myötä talouskasvu ei luokaan aiempaan tahtiin työpaikkoja, ollaan uuden edessä. Julkinen puolikaan ei näytä juuri minkäänlaisia merkkejä tehostamishaluistaan. Kuinka ihmeessä voimme menestyä jatkossa tällä tyylillä?
Raha tulee yrityksiltä, joten yritysten hyvinvointi on keskeistä. Oma käsitykseni on, että aivan liian moni yritys satsaa tehokkuuden nostoon uuden kehittämisen sijaan. Moni kokenut ja hyvin menestynyt yrittäjä satsaa yritykseensä, mutta vielä suurempi osa ei satsaa. Jos teho haetaan sillä, että juostaan kovempaa, alkaa tien pää hiljalleen häämöttää. Emme tule pärjäämään työn kustannuskilpailussa ikinä. Jos haluamme menestyä kolmansien maiden hintapuristuksessa, lienee ainoa keino toimia heitä fiksummin ja nostaa jalostusastetta. Ellei näin tapahdu, näen suurena uhkana yhteiskuntamme näivettymisen. Sepä vasta oiva suoritus maalta, joka nosti itsensä köyhyydestä 50 vuodessa tullen yhdeksi maailman koulutetuimmista kansoista.
Jos Kantolan ja Kuuselan kirjaa on uskominen, kovin moni varakas elää pääomatuloilla ja osa on jopa perinyt varallisuutensa. Siinähän ei ole sinänsä mitään pahaa, mutta jos tähän lisätään ajatus, että varallisuuden täytyy aina kasvaa, niin eikö silloin periaatteessa kaikki muut arvot unohdu – koska työtä ei enää tehdä itse? Miksi satsata yritystoiminnan kehittymiseen, kun vyötä tiukentamalla saa tuoton pienemmällä sijoittamisella? Eikö ole loogista ajatella, että rikkaat paasaavat tehosta ja vyön kiristämisestä siksi, koska kyse on muiden vyön kiristämisestä heidän edukseen? Jos on rahaa, kuulu olla ahne, mutta muille se on synti? Kuka uskoo oikeasti, että Suomi voi kilpailla pelkällä työn tehon nostamisella tulevina vuosikymmeninä?
Koska rahat ovat rikkailla ja he sijoittavat kansainvälisesti sellaisiin kohteisiin, jossa raha poikii kohtuullisella riskillä, niin kuka siis sijoittaa riskinottoa vaativaan, uusien asioiden luomiseen Suomessa? Eivät köyhät ainakaan, sillä tyhjästä on paha nyhjästä. Olen ollut kovin pitkään sitä mieltä, että meillä on enemmän pula työpaikoista kuin työntekijöistä. Tämän vuoksi on ollut suotavaa kannustaa työpaikkojen luojia. Mutta jos työtä ei luoda kuin edellytyksellä, että taas rikkaiden olosuhteisiin on saatava parannuksia, alkaa palanut haista. Kannattaako olla hölmö ja luvata toisille vastikkeetta helpotuksia, jotka eivät ole saavuttaneet tavoitteita tähänkään mennessä?
Mielestäni vaikeasta, mutta lopulta aika selkeästä asiasta tehdään ongelma. Talouden vahvoja toimijoita kannattaa tukea, mutta sillä edellytyksellä, että ihmiset hyötyvät siitä laajasti. Muuten ajaudutaan ikiaikaiseen malliin, jossa vauraus kasautuu ja pieni vauras enemmistö korjaa herkut. Kuinka esimerkiksi maanpuolustustahdon käy yhteiskunnan alkaessa näivettyä? Otattehan huomioon, että perinteisissä markkinatalousmaissa on ammattiarmeijat.
Suomessa oli todellinen pula pääomista aikoinaan ja oikeastaan niiden vapautumiseen saakka. Siksi valtion piti investoida teolliseen toimintaan sotien jälkeen. On surkeaa, jos markkinataloudessa joudutaan turvaamaan valtion rooliin, mutta kuinka satsaukset tulevaisuuteen hoidetaan, jos yksityinen raha katsoo, että investoinnit kiinnostavat ainoastaan muiden olosuhteita huonontamalla? Että kun tuli rikastuttua maailman vakaimmassa yhteiskunnassa, niin väliäkö vakaudella enää on, kun kerran itsellä on fyrkkaa runsaasti. Eikö tätä vakautta ja laajaa sivistystä sentään kannattaisi hyödyntää juuri mainitussa jalostusasteen nostamisessa? Se kuitenkin edellyttää, että varakas on valmis riskeeraamaan osan varallisuudestaan – ilman riskisijoittajia uusia juttuja syntyy nihkeästi.
Varallisuus kasautuu maailmassa kaiken aikaa. Työajan pidentäminen, tehokkuuden nosto, tuilla elämisen tiukentaminen ja ihmisten oman vastuun lisääminen ovat täysin hyväksyttäviä asioita, mutta ei niin, että niiden hyödyn korjaavat rikkaat tulevaisuuden kehittymisen kustannuksella. 5,5 miljoonaisen kansan, joka on satsannut koulutukseen ja pään käyttöön, ei kannattane kääntyä ympäri ja alkaa satsata lihaksiin järjen sijaan.
Suomessa on aloja, joilla on viljalti ulkomaista työvoimaa, joka maksaa veronsa kotimaahan – käyvät siis Suomessa vain töissä. Työperäisen maahanmuuton hyöty perustuu ainakin tällä hetkellä matalapalkka-alojen työvoiman saatavuuteen. Koulutettu väki ei ihmeemmin Suomeen haikaile, joten puhuttaessa työperäisen maahanmuuton lisäämisestä puhutaan ensisijaisesti halpatyövoimasta. Halpatyövoima-alat ostavat raaka-aineita ja palveluita ja vievät osaltaan maatamme eteenpäin, mutta tämäkö ratkaisee ongelmamme?
Rahaihmisten standardiratkaisu taloudenhoitoon on tekemisen kulujen lasku. Tuottavuuteen voi vaikuttaa myös myyntihintoja nostamalla. Se tosin vaatii ammattitaitoa ja satsauksia, jota nimenomaan tekevät osaavat ihmiset. Siihen täytyy vain olla omistajien suostumus. Ilman sitä piru meidät nokkii.
