Johtamisen arvomaailman muuttumisesta nähdään mediassa esimerkkejä kaiken aikaa. Jopa suoraviivaisena pidetyt valmentajat alkavat pikkuhiljaa pehmetä ja puhuvat avoimesti ihmiskeskeisestä valmentamisesta. Tämä siksi, kun ihmiskeskeisellä ohjaamisella tuetaan ihmisen sisäisen motivaation kehittymistä ja saadaan näin ollen parempia tuloksia aikaan. Mikä on sen parempi, kuin osaava ja innostunut tekijä.

Koen kuitenkin, että asiassa mennään helposti liian pitkälle. Siis siten, että ihmiskeskeinen johtaminen mielletään niin, että hankalia asioita ei saa sanoa eikä työntekijää ylipäänsä torua. Tätä ihmiskeskeinen johtaminen ei tarkoita. Johtaminen ei ole itseisarvo, vaan väline lauman parempaan toimintaan ja suoriutumiseen. Koska ihmiset ovat erilaisia, on heitä johdettava myös hieman eri tavalla. Kyvykäs ja motivoitunut ihminen ei juuri johtamista tarvitse, kun taas epävarma vasta-alkaja tarvitsee jatkuvaa ohjausta ja huolenpitoa. Ei asia tämän vaikeampi ole.

Käytännössä vaikuttaa alkaneen levitä ajattelu, jonka mukaan ihmisiä ei saa loukata tai suututtaa. Koen, että melko moni pitää sellaista tökerönä käytöksenä niin sanotusti normaalia ihmistä kohtaan. Tämän johdosta esimiehet arkailevat hankalien asioiden käsittelyä eivätkä silloin alaisetkaan sellaiseen kouliinnu. Lopputuloksia tällaisesta näkee melko monessa organisaatiossa.

Ihmisten erilaisuus tarkoittaa mm. sitä, että joidenkin henkilöiden omien heikkouksien käsittelykyky on huono. Tämän johdosta muiden neuvot vaikuttavat oman työn sörkkimiseltä, joka aiheuttaa uhkan tunteen ja sitä myötä vastareagoinnin tarpeen. On siis turha kuvitella, että kaikki ihmiset suhtautuvat positiivisesti muiden näkemyksiin omasta työstä ja varsinkaan sen kehityksestä. Pikemminkin päinvastoin, kuten mainitsin, yllättävän monessa organisaatiossa on ihmisiä, jotka mielellään vastustavat työnsä kehittämistä. Tulisiko heille siis antaa periksi silloin, kun tilanne lämpenee? Ei tietenkään, sillä silloinhan häntä alkaa heiluttaa koiraa. En todellakaan tarkoita, etteikö vaikeissa tilanteissa ihmistä tulisi kohdella ymmärtävästi ja sallia myös äänekkäitä vastustuksia, mutta sellaisen edessä taipuminen olisi teinikäyttäytymisen edessä antautumista. Ei voi olla oikein, että yhden tai kahden ihmisen ei tarvitse taipua saamaan kuin muut.

Ihmiskeskeisyys johtamisessa tarkoittaa johtamista ihmisestä ja hänen tilanteestaan käsin. Eteen siis tulee ihmisiä ja tilanteita, joita ei voida ratkaista pelkästään positiivisessa hengessä. Esimiehen tulee kyetä sanomaan alaiselleen esimerkiksi sääntöjen jatkuvaluonteisesta noudattamattomuudesta, laiskasta työnteosta, kehnoista tuloksista tai osaamisen riittämättömyydestä. Esimiehet saavat sietää mm. kaksinaamaisuutta, jolloin alainen sanoo esimiehelle yhtä, mutta tekee toista. On melko yleistä, että kasvokkain keskustelussa alainen on samaa mieltä, mutta arvostelee kollegoilleen päätöstä ja esimiehen johtamista. Tällaista esiintyy Suomessa laajasti eikä sitä kannata yrittäkään kitkeä, mutta toiminta kertoo siitä, että erityisesti kehitystä ajava esimies törmää melko usein negaatioihin työssään.

Esimiehen ja alaisen suhde on ihmissuhde sekin, tosin työkontekstissa. Toisen aikuisen muuttaminen ei onnistu, kuten hyvin tiedätte. Koska elämä on haastavaa, joutuu ihmisten sietokyky koetukselle. Tästä johtuen meille kaikille tulee tilanteita, jossa vastaanottokyky heikentyy hetkellisesti. Arkikielellä sanottuna pinna katkeaa normaalia herkemmin. Tämä on inhimillistä ja ymmärrettävää, mutta eihän esimies voi olla toisten sylkykuppina. Jos tulee sanottua kipakasti, ei se ole vaarallista, mutta silloin täytyy hyväksyä myös asian myöhempi käsittely pois päiväjärjestyksestä – esimerkiksi pyytämällä anteeksi. Esimies on ihminen ja saa suojautua hyökkäyksiltä. Arkitodellisuus on työpaikoilla ihan jotain muuta, kuin pelkkää positiivisuutta. Johtaminen tulee järjestää realistiselta pohjalta eli siis niistä lähtökohdista, jotka oikeasti vallitsevat. On hyvä ymmärtää, että nyt hyvä ei välttämättä ole sitä 10 vuoden päästä.

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail