Julkisuuden henkilöt joutunevat melkoiseen mediaprässiin. Olen ymmärtänyt, että media saattaa nostaa haastatellun sanomisista yksittäisiä asioita esiin siten, että jutun kokonaisuus muuttuu. Mutta vaikuttaa selvältä, että toisinaan sanojienkin sisältö on melkoista puppua ja sisällötöntä toteamista.
Pääministeriltä kysyttiin mielipidettä viime viikolla Venäjän Itämerelle siirtämien sotalaivojen johdosta. Sipilä totesi, kuinka ”Venäjän alusten siirto kertoo lisääntyneestä jännityksestä Itämerellä”. Voiko asiaa kommentoida osuvammin sanomatta mitään? Suomessa jatkuu ikiaikainen vaikeiden asioiden kiertely.
Jari Tervo sanoi aikoinaan suomalaisten olevan umpirasistista kansaa. Mutta osataan sitä muuallakin, sillä presidenttipariskuntamme vieraillessa Iranissa oli Jenni Haukion päässä huivi maan tavan mukaisesti. Aiemmin maan suurlähettilään vieraillessa linnanjuhlissa oli suurlähettiläs jättänyt kättelemättä presidentti Halosen ja kätellyt vain puoliso Arajärveä. Lisäksi nykyisen presidenttiparin isännöidessä linnajuhlia oli puoliso Haukio jätetty kättelemättä. Sellaista se on sivistys joissakin arabimaissa.
Terese Johaug nosti doping-käryllään kohun huippu-urheilun ympärille. Jälleen kerran kuulimme uskomattomia selityksiä siitä, kuinka viaton urheilija oli tahattomasti joutunut uhriksi eikä ollut huomannut käyttäneensä kiellettyjä ainesosia sisältävää huulirasvaa. Johaugista on julkaistu itkuisia kuvia, jossa hiihtäjä kertoo elämänsä olevan nyt tosi raskasta. Meillä on oltava yletön shokkiuutisnälkä, kun tällaisetkin uutiset jaksavat kohahduttaa aina vain. Huippu-urheilijoita käryää nykyään solkenaan ja asian tiimoilla tapaa vaikuttajia, jotka eivät usko lainkaan puhtaaseen huippu-urheiluun ja vaikeuksia siinä on minullakin. Tietoisia riskejä otetaan koko ajan, mutta käryn käytyä näytellään typerää ja lapsellista. Arvonta näytelmää jatketaan ties kuinka kauan. Kaiken kukkuraksi Johaugin tapaukseen liittyen Martin Sundby, itsekin aiemmin kärynnyt hiihtäjä, väitti, että median suhtautuminen asiaan voi koitua Johaugin kohtaloksi. Että kiellettyjen aineiden käyttö sitten ei?
Suomessa tavataan rummuttaa sitä, että suomalainen työsopimuskäytäntö on jäykkää ja vanhakantaista. Siltä se toisinaan vaikuttaa ja olen kuullut pienyrittäjiltä, kuinka he joutuvat esittämään todistuksia poikineen siitä, että asiat on hoidettu kunnolla henkilöstön kanssa. Tapasin fiksun yritysjohtajan vastikään, joka on ollut tekemisissä ranskalaisen yrityskulttuurin kanssa. Hän kertoi esimerkin yrityksestään, jonka Suomen toiminnoissa oli käyty yt-neuvottelut siten, että koko prosessi kesti kuusi viikkoa. Vastaavanlainen prosessi oli kestänyt Ranskassa yhteensä kaksi vuotta. Ranskassa on kuulemma erilaisia työntekijöiden toimielimiä, jotka on otettava vakavasti ja jotka pystyvät hidastamaan työnantajan toimintaa tuntuvasti. Olisiko niin, että kansainvälisesti verrattuna olemme kuitenkin kohtuullisia tässäkin asiassa?
Tunnettu kansanedustaja kirjoitti vastikään paikallislehdessä, kuinka Suomessa on maailman parhaat opettajat. Hyviä opettajamme käsittääkseni ovatkin erityisesti kansainvälisessä vertailussa. Mutta olisiko niin, että parannettavaa on opettajillakin ja on melko nuoleskelevaa ja tunteellista väittää heitä maailman parhaiksi. Ei taida väite kestää analyyttistä tarkastelua. Mutta mitäpä muuta huomiota kalastelevilta poliitikoilta voisi odottaakaan.
