Henkilökohtaiset asiat ovat ihmiselle herkkiä. Jokainen saa tykätä mistä haluaa lain sallimissa rajoissa. Lisäksi jokaisella on oikeus olla sellainen kuin on. En näe tässä mitään ihmeellistä. Sen sijaan näen kyllä jokseenkin kauaskantoisia merkityksiä sillä, miten näistä henkilökohtaisista asioista on lupa keskustella. On sanottu, että uskonnosta ja politiikasta ei tule keskustella. Miksi? Siksi, kun ovat aiheina hyvin henkilökohtaisia ja keskustelun uskotaan johtavan riitaan. Oletus siis on, ettei herkemmistä ja henkilökohtaisista asioista osata keskustella positiivisesti.
Ymmärrän ajatuksen ja vältän itsekin em. aiheista keskustelua, mutta koen, että ohje on kenties sittenkin puutteellinen, ellei peräti väärä. Katsoin juuri Areenasta sarjaa, jossa nuoret naiset kertoivat paineistaan ja sen aiheuttamasta ahdistuksesta. Yksi juoni hankaluuksien muodostumisessa oli lapsena kohdattu kritiikki ja sitä myötä paine olla kriteerien mukainen, joiden pohjalta useat olivat leimanneet itsensä kehnoksi ja joutuneet mm. ahdistuksen ja ylisuorittamisen valtaan. Tällainen on kovaa leikkiä kenelle tahansa ja kertoo, ettei toisia saa loukata henkilökohtaisilla asioilla. Tästä huolimatta en voi täysin yhtyä keskustelun välttämiseen henkilökohtaisista asioista.
Jos esimerkiksi uskonnosta tai politiikasta ei saa puhua, opetetaan ihmisille, että henkilökohtaisista arvovalinnoista ei tarvitse koskaan esittää minkäänlaisia perusteluja ja että niitä kysyttäessä voi loukkaantua. Kuinka ihmeessä tavallinen, kohtuullisessa tasapainossa elävä ihminen saa syyn loukkaantua siitä, että hänelle tärkeistä asioista kysytään kohteliaasti? Jos ihminen ei halua niistä keskustella, sitten tyydytään siihen. Mutta ei kai sekään ihan kymppiä ole, että keskeisistä, ihmisen elämässä jatkuvasti läsnä olevista asioista ei ole soveliasta edes kysyä. Eikö silloin taustalla ole ajatus, että kaikenlainen keskustelu henkilökohtaisuuksista on pahasta ja vain vaikeneminen hyvästä? Eikö sentään välissä ole mahdollisuus kunnioittaville kysymyksille ja sitä kautta mahdolliselle keskustelulle – osapuolten niin halutessa?
Meille on käsitykseni mukaan syntynyt joukko aiheita, joita ei saisi nostaa keskusteluun: esimerkiksi uskonto, politiikka, ulkonäkö, raha-asiat ja vaikkapa seksuaalinen suuntautuminen. Lisäksi jatkuvasti kuulee tarinoita siitä, kuinka nuorena koettu tökerö kommentointi oli aiheuttanut jopa vuosikymmenien traumoja ihmiselle. Toistan vielä, että olen henkilökohtaisten asioiden loukkaavaa kommentointia vastaan, mutta ellemme etene asiassa lainkaan, paljastuu tavastamme toimia mielestäni ainakin seuraavia kehnouksia: keskustelukulttuurin halutaan pysyvän pinnallisena, tätä myötä emme kehity keskustelijoina vaan vaikenemme tai töksäytämme näkemyksiämme, emme saa tilaisuutta kasvaa henkisesti kyvykkääksi kuuntelemaan tekemiemme asioiden ja valintojen heikkouksia, vaikenemme ihmisjoukossa mokaamisen pelon vuoksi.
Asiasta on surkuhupaisa esimerkki: ylipainosta puhuminen. Lihavuustutkija Hannele Harjunen kertoo, että painopuhe on saanut puolet suomalaisista laihduttamaan jatkuvasti, mutta keskipaino nousee silti. Puhe ylipainosta lienee syyllistänyt monia, mutta ei ole auttanut painon pudotuksessa maan mittakaavassa. Näen myös niin, että terve keskustelukulttuuri auttaisi ihmisiä käymään omia heikkouksia nykyistä paremmin läpi. Vaikka traumautuminen on todella surullista, ei voi olla niin, ettei esimerkiksi lapsuudessa lihavaksi haukkumisesta pääse koskaan eroon. Keskustelu ja asian peilaaminen saattaisi auttaa omien tunteiden läpikäynnissä ja ainakin joistakin tunnelukoista irti pääsemisessä.
Koen, että henkilökohtaisista asioistakin keskusteleminen toisi meille henkistä joustavuutta ja tämä edesauttaisi henkistä kypsymistä. Jos lähes kaikista henkilökohtaisemmista aiheista tehdään tabuja, kuten nyt taitaa asianlaita olla, pysyy apina olkapäällä aina vain. Vaikenemisella asiat hautautuvat, mutta harvoin häipyvät. Jos ihminen kokee huonommuutta ja menee asian vuoksi terapiaan, asioista pyritään varovasti keskustelemaan – ei siis vaikenemaan. Kyse kai on paljolti siitä, että fiksu keskustelu on arvovapaata eikä syyllistä keskustelijoita.
