Koronakriisi on kurittanut suurinta osaa yrityksistä jotenkin ja kansantalouksia laajasti. Tämän johdosta yrityksiä on alettu tukea valtioiden toimesta. Suomessa on puhuttu 20-30 miljardin lisävelasta tilanteesta johtuen. Eikä tässä vielä kaikki. Nyt suunnitellaan EU:n kriisiapua 500 miljardin euron arvosta niin, että kyse olisi ilmaisesta tuesta sitä eniten tarvitseville. Käytännössä siten, että eniten koronasta kärsineet Etelä-Euroopan maat saisivat ja muut maksaisivat. Asian nielemistä ei helpota se, että kyseiset saajat ovat hoitaneet talouttaan muutenkin laiskasti ja ovat valmiiksi ylivelkaisia. Kaikesta huolimatta on kuulemma Suomen etu tukea Euroopan lämpimiä maita, sillä samalla autamme itseämme. Olisiko siis niin, että auttamalla em. maita autamme heidän yritystoimintaansa virkoamaan, jotta myös oma yritystoimintamme elpyisi? Ymmärrän hyvin, että heikoilla jaloilla kävelevää on tuettava ja että hiljalleen palautuva velkainen, mutta toimiva talous on parempi kuin velaton rauniokasa, mutta eikö tässä meidän järjestelmässämme ole jokin pielessä, kun yksityisiä yrityksiä on jatkuvasti tuettava yhteisillä varoilla?
Olette varmaan matkustelleet Euroopassa. Ei tarvitse mennä kuin Puolaan ja huomaa eroavuuksia Suomeen nähden. Vanhoissa sosialistimaissa ei peli ole reilua ja valtaapitävät pyrkivät enemmän tai vähemmän itsevaltiuteen eli kaappaamaan maan resurssit omiin tarkoitusperiin. Näitä entisiä itäblokin maita on EU:ssa useita. Ranska taas on tavoiltaan ja kulttuuriltaan jo selvästi erilainen kuin Suomi ja pitänee itseään jonkinlaisena suurmaana edelleen. Eteläinen osa Eurooppaa eroaa merkittävästi pohjoisesta kovin monessa asiassa ja siellä esimerkiksi keskiansiot ovat huomattavasti meikäläistä pienemmät Italiaa lukuun ottamatta, jossa kuitenkin on sanottu palkkojen olevan pienehköt ja veronkierron yleistä. Etelän ja pohjoisen välillä on selvät kulttuurierot, erot tavoissa hoitaa raha-asioita ja kielierot. Kaikista vaatimuksista huolimatta eroja ei ole kunnolla pystytty tasoittamaan EU:n toimesta ja sallikaa arvata, ettei se tule onnistumaan jatkossakaan. Onko siis ihme, ettei EU saa yhteistyötä sujumaan ja jos ei saa, niin onko tässä lopulta järkeä?
Olen aina kuulunut EU:n kannattajiin enkä kannata Suomen eristäytymistä. Mutta mikäli emme saa noin 500 miljoonan ihmisen alueelle todellista yhteistyötä, olisiko parempi toimia pienemmässä porukassa tiiviimmällä yhteistyöllä? Pohjoismaat, Baltia, Hollanti, Belgia ja Itävalta muodostavat 150 miljoonan ihmisen alueen. Jos tähän saataisiin Iso-Britannia mukaan, ollaan 210 miljoonassa. Ei enää merkityksetön alue sanoisin ja kaikki maita, jotka ovat tottuneet hoitamaan asiansa itse. Viemme eteläisen Euroopan maihin miljardien arvosta tuotteita vuosittain, mutta mikäli joudumme maksamaan tukea etelän maihin jatkuvaluonteisesti, päädymme jälleen veronmaksajien tuella tehtävään kauppaan. Eikö kaupan tulisi tuottaa tuloja niin, että pärjää omillaan? Jälleenkö olemme sen äärellä, että kaupankäynnistä ja toiminnasta vetelän etelän kanssa on maksettava? Matka Neuvostoliiton varjosta EU-maaksi on kannattanut Suomelle. Mutta itälaajennus ja etelän selvästi erilainen toimintakulttuuri näyttää muodostuvan kompastuskiveksi EU:n toiminnalle. Vajaan 200 miljoonan ihmisen alueella ei kunnioiteta EU:n perusarvoja riittävästi. Se on 500 miljoonan porukassa aika paljon, melkein 40%.
EU:n yhteisestä puolustuksesta ei tule mitään, sillä melkein kaikki jäsenmaat kuuluvat jo Natoon, jolla silläkään ei ole omia joukkoja – tukeudutaan kansallisiin armeijoihin. Liittovaltio ei etene nykykokoonpanolla, joten mielestäni ainoa todella merkittävä yhteistyön muoto on talous, josta etelä ja pohjoinen kiistelevät koko ajan. Voiko tällainen kehitys päättyä pienten ja vakaiden maiden kannalta suotuisasti?
