Muistelkaa tilanteita, joissa teidän on pitänyt saada kaveri, puoliso tai lapsi puolellenne. Olette käyttäneet suostuttelussa erilaisia keinoja, joista osa on sivistyneempiä ja osa taas suoraviivaisia. Lienee mahdollista, että olette joskus antaneet tilanteen ja keskustelun viedä ja olette päätyneet keskustelukumppaninne näkemyksiä myötäilevään ratkaisuun. Olette epäilyistä huolimatta saattaneet havaita, että hei, asianhan voi näinkin hoitaa.
Toisaalta lienee elämää sekin, että olette hyvien keskustelujen jälkeen joskus todenneet, että nyt tehdään kertomallani tavalla. Eikä sitäkään voine jättää pois laskuista, että olette joskus jyrähtäneet ja uhkailevan määräävänä todenneet, että ”it’s my way or highway”. Tällaisia keinoja käytämme suostutellessamme läheisiämme puolellemme.
Miksi sitten ette jyrähdä kaverille tai puolisolle joka kerta halutessanne hänet puolellenne? Siksi, kun tiedätte sen olevan toisen yli kävelemistä ja väärin. Tiedätte oikean tavan toimia ja tunnette elimistössänne häpeää, kun menettelette suoraviivaisesti silloin, kun keskustelu olisi ollut paikallaan. Lapset tai puoliso viimeistään kertoo teille, mikäli alatte jyrätä muita. Voi käydä niin, että menetätte kaverinne tai puolisonne, mikäli toimitte sopimattomasti liian usein heitä kohtaan.
Esimiehen ja alaisen välinen suhde on ihmissuhde sekin. Missään ihmissuhteessa ei voi seuraamuksitta jyrätä toista alleen toistuvasti. On toki niin, että työnantaja maksaa kanssakäymisestä ja sillä armoituksella työnantajan edustaja saa tiettyjä oikeuksia puuttua alaisensa tekemiseen, mutta ei miten tahansa. Miksi? Siksi, kun hölmöily maksaa rahaa. Osa ihmisistä on ns. väärissä töissä eivätkä he motivoidu omin voimin. Tällaisia ihmisiä on johdettava esimiesvetoisesti. Mutta valtaosa ihmisistä on sellaisia, joiden motivoitumiseen voidaan vaikuttaa positiivisin keinoin. Sellaisten ihmisten kohdalla jyrääminen johtaa potentiaalin ohittamiseen. Käytännössä potentiaalin parempaan itseohjautuvuuteen omaava ihminen menettää motivaationsa kohdatessaan jyräävän pomon. Tämä tarkoittaa yksiselitteisesti, että itsekeskeinen pomo pilaa kasvun ja tehokkuuden mahdollisuuksia.
Sosiaalisesti fiksu tapa toimia ei aina ole helppo saavuttaa, vaikkei se ole kovin monimutkaista. Jos ajattelee oman etunsa lisäksi asiaa toisen kannalta, pääsee jo alkuun. Ajattelemalla korostetusti itseään antaa viestin muille, ettei täällä empatiaa kaivata. Suoraviivaisuus ja kovuus sopivat joillekin, mutta ylivoimainen enemmistö ihmisistä haluaa tulla kohdelluksi asiallisesti. Empatia johdattaa toisen ihmisen maailmaan ja tätä kautta yhteinen ymmärrys on mahdollista saavuttaa. Kuinka ennustat tulevaa, jos et lainkaan halua ymmärtää ihmisten reaktioita? Kuinka saat rahaa asiakkaalta, ellet ymmärrä häntä ja hänen tarpeitaan? Kuinka saat ihmiset sitoutumaan pelkällä taloudellisella palkkiolla? Et mitenkään! Talouden dynamiikka vaatii toimiakseen empatiaa. Ei tämä ihan mahdottoman monimutkaiselta vaikuta.
Suomalaisella sivistyksellä taitaa olla lyhyt historia. Olemme tekijäkansaa ja se ollut historiassamme tarpeen. Nyt meidän pitäisi edetä sivistyneemmässä tekemisessä, jossa sosiaalinen taitavuus on tärkeämpää, kuin sotavuosien jälkeisessä teollistumisessa. Yksittäisten ihmisten sankaruus ei vain riitä saamaan koulutetuista ihmisistä tehoa ja hyötyä irti. Kuitenkin valtaosa kohtaamistani johtamistilanteista ovat olleet sellaisia, joihin työntekijä suhtautuu varauksella ja työnantaja ajaa perusarvojaan läpi johtajavetoisesti. Niin ei ihmisiä saa puolelleen, se on vaan käytännön opettama asia. Empatiapuute ruumiillistuu mm. kohtuuttomana työmarkkinapelinä, jonka lopputuloksena on ainainen kompromissi. Puhutaan ammattikunnista, kun pitäisi puhua työpaikoista, niiden tilanteista ja ihmisistä. Toisinkin voisi olla. On fakta, ettei yhteinen kakku kasva riitelemällä, se saattaa jopa pienentyä. Jos haemme isompaa kakkua, niin kannattaisiko katse kääntää kakun kasvattamiseen? Siinä tarvitsemme yhteisen päämäärän, yhteisiä arvoja ja empatiaa. Nämä ovat aivan varmasti toteutettavissa keskitason työpaikalla, jos niin halutaan. Mutta julkista melskettä seuratessa voi kysyä, halutaanko asioita katsoa toisen silmin?
