Pidän maatamme lintukotona moneen muuhun maahan verrattuna. Tämä tarkoittaa sitä, että meikäläisillä on maailmanmitassa luottamusyhteiskunta, jossa sekä ihmisiin että varsinkin viranomaisiin luotetaan kohtuullisesti tai jopa enemmän. Kun jotain sovitaan, siitä pidetään kiinni. Tämän lisäksi Suomessa on monia muita käytäntöjä, jotka eroavat anglosaksisista vastaavista selvästi. Emme pidä esilläolosta ja olemme keskimäärin surkeahkoja puhujia. Niin ikään markkinointi ja myyntityömme on kovin monotonista. Emme ole myöskään kovin yhteisöllisiä, vaan touhuamme kukin tahollamme emmekä oikein välitä vähän vieraammista ihmisistä. Ja sokerina pohjalla on tietysti pohjoismainen yhteiskuntamalli, jossa valtion ja julkisen puolen rooli on suuri. Vastuuta on ulkoistettu yhteiskunnalle ihan eri mitassa, kuin vanhoissa läntisissä demokratioissa.
Kauppalehden 10.9.2014 ilmestyneessä numerossa, jossa kirjoitettiin kansainvälisen liike-elämän sopimuskäytännöistä, tuotiin esiin erityisesti anglosaksien tavasta sopia asioista. Mikäli oikein tulkitsin, on kansainvälinen sopimuskäytäntö yleensäkin kovasti juridisempi kuin meillä. Olen kuullut kansainvälisessä liiketoiminnassa pitkään vaikuttaneen suusta lähimenneisyydessä, että anglosaksien kanssa asioista sovittaessa on ainoastaan kirjallisella sopimuksella merkitystä. Ja tämän päälle sopimusjuristi kertoo lehdessä, että ”anglosaksinen laki onkin lähtökohtaisesti vahvimman laki”. Artikkelissa kerrotaan esimerkki, kuinka suomalaista osapuolta yritettiin sopimusteknisesti huijata. Ymmärrän, että esitetty näkemys on yksi näkemys eikä koko totuus, mutta kuitenkin asiantuntijan suulla lausuttu näkemys.
Suomalaisia pidetään mörökölleinä eurooppalaisten kansojen joukossa. Ero jenkkeihin on vieläkin suurempi, sillä ymmärtääkseni erityisesti USA:ssa korostetaan sosiaalista kanssakäymistä ja ystävällistä julkikuvaa. Myös itämaisissa kulttuureissa kasvojen säilyttäminen on tärkeää. Kuitenkin monien kulttuureiden liike-elämän toimintatavoista syntyy vaikutelma, että niissä toimitaan ihan toisin kuin annetaan sosiaalisessa kanssakäymisessä ymmärtää. Miksi ihmeessä jenkit satsaavat runsaasti imagoon ja makeisiin sanoihin, jos tosiasiassa pyrkivät heti tilaisuuden tullen käyttämään sopimusosapuolta härskisti hyväkseen? Missä ovat opit luottamuksesta ja ajatus siitä, että kerran menetetyn luottamuksen korjaaminen maksaa moninkertaisesti takaisin hankittaessa? Kuinka markkinat voivat toimia, jos kaupanteossa molemmat osapuolet eivät voitakaan?
Amerikkalainen taloussivusto CNBC listasi vuonna 2011 10 maata, jossa on sen mukaan huonoin liiketoimintaympäristö. Suurimmat ongelmat näissä maissa liittyvät byrokratiaan ja hallinnon korruptoituneisuuteen. Listan maita ovat mm. Nigeria, Indonesia ja Venäjä. Ymmärrän niin, että kaikenlainen epämääräinen hallintosähläys, saati väkivallan uhka, on pahasta liiketoiminnalle. Liiketoiminta voi usein paksusti, kun ympäröivään yhteiskuntaan ja vakaisiin oloihin voi luottaa. Kuitenkin maailman merkittävimmän talousmahdin oikeuskäytäntö suosii suurta rahaa erittäin mutkikkaine sopimuksineen. Sopimusosapuolta ollaan ymmärtääkseni valmiita kyykyttämään, mikäli mahdollisuus siihen tarjoutuu. Kauppalehden artikkelissa kerrotaan, että erityisesti teknojätit kiristävät entisten ”kumppaneiden” elintilaa suuremman voimalla. Kuinka tällainen voi toimia? Edellä mainittu toiminta ei edistä vakautta, vaan pikemminkin hankaloittaa varsinaista tuottavaa työtä. Ja näin käy maailmassa laajemminkin, kun olot huonontuvat. Ei markkinatalous ihan näinkään voi ikäänsä toimia.
Suomen talouden kasvu on monen mielestä pk-yritysten varassa ja kasvu edellyttää monelta yritykseltä vientiä. Mitä mahdollisuuksia pk-yrityksillä on tällaisessa maailmassa? Anglosakseilla on pitkä historia vapaasta taloudesta. Heidän nykyinen liiketoimintakäytäntö suosii voimakkaasti hallintoa ja riskienhallintaa. Pienellä volyymilla toimittaessa ei tuollaiseen ole varaa, sillä yksikkökulut nousisivat yli äyräiden. Ei se taida ihan halpaa olla anglosakseissakaan, jossa pelataan usein suurilla määrillä. On mielestäni hieman erikoista, että nimenomaan markkinataloutta kannattavien maiden toiminnassa on selviä epäluottamuksesta kieliviä piirteitä.