Johtamisen arvomaailma on muuttunut selvästi parinkymmenen vuoden aikana. Ennen esimiesten huutaminen ja jonkinasteinen huono käytös oli sen verran yleistä, että sitä siedettiin. Ikävästä johtamisesta ei toki silloinkaan pidetty, mutta ei sellaisesta yleensä suurempaa meteliä noussut.
Tänään on toisin ja hyvä niin. Johtajilta odotetaan asiallisia, hyviä käytöstapoja eikä sellaiseen kuuluu huutaminen, alaisten uhkailu tai fyysinen koskettelu. Olen itse ollut kehnon johtamisen kohteena joskus ja voin omakohtaisesti kertoa, että sellainen tuntuu pahalta. Mutta tärkeintä on ymmärtää, että fiksummalla, ihmiset huomioivalla johtamisella pääsee parempiin tuloksiin ja luo myös työhyvinvointia, joka sekin lienee rahanarvoista työyhteisössä. Asiattomuudet ovat huonoa käytöstä eivätkä johtamista lainkaan.
Mutta ihminen on laumaeläin ja perso omille etuisuuksille taustaan katsomatta. Laumassa valta tahtoo siirtyä niille, jotka ovat sen valmiita ottamaan. On siis selvää, että ns. alaisetkin saattavat syyllistyä sellaiseen, joka ei täytä hyvän työkäytöksen merkkejä. Aikoinaan maailma oli siinä mielessä helpompi, että työssä oli keskimäärin vähemmän kiirettä ja painetta yleensäkin. Kilpailu on sittemmin kiristynyt ja vaatimustaso noussut. Ennen ihmisillä oli aikaa mm. pitkiin lounaisiin, jotka eivät nykyisin juuri ketään kiinnosta. 1980-luvulla ja vielä jonkin aikaa sen jälkeenkin oli mahdollista, että asiakaspalvelutyötä tekevät istuivat iltaa asiakkaiden kanssa ja saattoivat tulla aamulla töihin krapulassa. Nyt ei sellaista enää suvaita. Myös sellaista esiintyi, että jollakulla työntekijällä saattoi jäädä ryyppy päälle ja hän oli tämän vuoksi poissa töistä. Aika vaikea kuvitella, että nykyisen työpaineen alla työkaverin juopottelun vuoksi haluttaisiin tehdä hänen työnsä kerta toisensa jälkeen.
Ei siis voida poissulkea sellaista, että ryhmällä on ollut esimiehenä vanhan ajan henkilö, joka on suvainnut aiempien vuosikymmenien joustoja vielä 2000-luvulla. Lisäksi on mahdollista, että ylipäänsä henkilö ei ole ollut vallankäytön ja pomoilun perään eli on tullut aikoinaan nimitettyä pomoksi jonkun muun, kuin esimiestaitonsa vuoksi. Ennen esimieheksi saatettiin nimetä toimialan osaamisessa pätevä henkilö. Tällöin alaiset ovat saattaneet saada tietyissä rajoissa toimia parhaan näkemyksensä mukaan kuitenkin sillä edellytyksellä, että työt tulevat hoidettua. Alaiset kasvavat silloin siihen, että he saavat itse päättää tekemisistään ja että pomo ei heidän päätöksiinsä juuri puutu. Entäpä jos tällaisen kulttuurin tuotokset eivät pystykään vastamaan työnsä muuttuneisiin vaatimuksiin? Eikö silloin ole itsestään selvää, että johdon on puututtava asiaan?
Näin ainakin minusta, mutta eipä välttämättä liialliseen itsenäisyyteen tottuneiden alaisten mielestä. Jos alaiset ovat oppineet liian hyvälle, näkyy tämä jo ensi alkuun muutoksesta keskusteltaessa. Puolivallattomat alaiset alkavat nopeasti epäillä muutoksen tuovan sellaisia asioita, joiden vuoksi tekemisen taiteellinen vapaus kärsii. tämän johdosta taitaa käydä niin, että aletaan etsiä perusteita sille, kuinka muualla toimivat käytänteet eivät sovikaan heille. Ja toiminnan mittaaminen onkin jo kauhistus, joka viimeistään ei käy. Perusteena saatetaan ilmoittaa, että jokainen työpäivä on erilainen eikä silloin heidän työhön liittyviä tavoitteita voida asettaa. Tällaisen käytöksen takaa onkin paljastunut leväperäistä työntekoa, omien asioiden hoitoa työajalla ilman esimiehen lupaa ja jopa työnantajan omaisuuden varastelua. Suurimpana haittana pidän itse sitä, että porukkaan on saattanut pesiytyä käpykaartilainen asenne, jolloin esimiehen uusia, perusteltuja vaatimuksia ei haluta tehdä. Ollaan siis tilanteessa, jossa häntä heiluttaa koiraa.
Tällaisessakin tilanteessa johdon tulee käyttäytyä hyvin, mutta alaisille on kuitenkin tehtävä selväksi, että ulkoa tulevan muutospaineen johdosta myös heidän tekemisensä on muututtava. Huutaminen ei auta, mutta kurinpalautusta tarvitaan. Eihän sekään ole oikein, että työntekijät päättävät kaikesta työhönsä liittyen. Sellaisen porukan johtaminen on haastavaa aluksi, mutta valta on palautettava sinne, minne se kuuluu.
